Nikkanen lähellä mitalia, Mäkelä kahdeksas
Etusuora: 04.03.2017 20:17Yleisurheilu
.jpg)
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Minna Nikkanen sijoittui EM-hallikisojen seiväsfinaalissa jaetulle kuudennelle sijalle yhdessä Ruotsin Lisa Gunnarsonin kanssa. Molemmat selvittivät 425 ja 440 ilman pudotuksia, mutta 455 ylittyi vasta toisella yrityksellä. Tuo yksi pudotus maksoi lopulta pronssimitalin, sillä kolmossijan jakoivat puhtaalla pelillä 425, 440 ja 455 ylittäneet Angelica Bengtsson (SWE) ja Marina Kіlіpko (UKR). Korkeuden 455 jälkeen rima nousi korkeuteen 465, jonka selvitti siis vain kaksi hyppääjää.
Ruotsalaismenestystä täydensi viidenneksi sijoittunut Michaela Meijer, joka ylitti 455 ensimmäisellään, mutta alla oli yksi pudotus korkeudesta 425. Wilma Murto ylitti ensimmäisellään 425 ja 440, mutta 455 oli liikaa. Murron sijoitukseksi tuli jaettu kahdeksas.
Seiväskisan voittokamppailussa Lisa Ryzih (GER) ylsi ennätyskorkeuteensa 475, mutta olympiavoittaja Ekaterini Stefanidi (GRE) varmisti mestaruuden ylittämällä 480, jonka jälkeen hän selvitti vielä korkeuden 485.
Kolmiloikan finaalissa flunssasta kärsinyt Kristiina Mäkelä ei ollut terävimmillään ja sijoittui kahdeksanneksi tuloksella 13,73. Hän sijoittui samalle sijalle EM-halleissa myös kaksi vuotta sitten. Kilvan voitti Kristin Gierisch (GER) tuloksella 14,37 ja muut mitalit menivät Portugalin Patricia Mamonalle (14,32) ja Kreikan Paraskevi Papahristoulle (14,24). Mäkelä hyppäsi perjantaina karsinnassa 14,18.
Kaupallinen yhteistyö - Viaplay
Kaikki maastohiihdon, yhdistetyn ja mäkihypyn maailmancupin kilpailut
suorina Viaplaylta! Holmenkollenin kisat näkyvät Suomessa YKSINOIKEUDELLA vain Viaplaylta!
Tilaa Viaplay nyt ja nauti talviurheilusta!
