Vuoden 1956 miesten 1500 metrin olympiavoittaja Ronnie Delany on kuollut 91-vuotiaana.
Irlantilainen yleisurheilulegenda ja olympiavoittaja
Ronnie Delany on kuollut 91-vuotiaana. Delany muistetaan erityisesti Melbournen olympialaisten 1500 metrin kultajuoksustaan vuonna 1956.
Irlantilainen nousi takaa voittoon hurjalla loppukirillään ja juhli maalissa voittoa silloisella olympiaennätysajalla: 3:41,2. Delany oli vasta 21-vuotias voittaessaan olympiakultaa ja samalla hän oli myös Irlannin ainoa olympiavoittaja vuosina 1932-1992.
Delanyn voitto Melbournessa oli historiallinen Irlannille. Saavutusta pidettiin pitkään yhtenä irlantilaisen urheilun suurimmista hetkistä ja sitä se on toki edelleen. Delany on yksi Irlannin ainoastaan 15 olympiavoittajasta.
Olympiavoiton lisäksi Delany voitti vuonna 1958 EM-pronssia 1500 metrillä Tukholman EM-kilpailuissa.
Delany lopetti kilpauransa suhteellisen nuorena loukkaantumisten vuoksi. Kilpauransa jälkeen hän työskenteli muun muassa Aer Lingus -lentoyhtiössä ja B&I Line -varustamossa sekä perusti myöhemmin oman urheilumarkkinointiin ja konsultointiin keskittyvän yrityksen.
Lähde:
Independent.ie