Suomalaisnaisten moukarihuuma jatkuu - Sara Killiseltä hirmuheitto yliopistomestaruuskisoissa


Suomen naisten hurja moukarivire jatkui Eugenessa Yhdysvalloissa, kun Sara Killisestä tuli uusin suomalainen 70 metrin ylittäjä.
Etusuora: 10.06.2022 09:01Yleisurheilu
Suomalaisnaisten moukarihuuma jatkuu - Sara Killiseltä hirmuheitto yliopistomestaruuskisoissa
Kuva: Olavi Kaljunen / Trackpic
Sara Killinen.
21-vuotias Sara Killinen oli hirmuiskussa NCAA yliopistomestaruuskisoissa Eugenessa, Yhdysvalloissa, paikallista aikaa torstaina iltapäivällä. Killinen ylitti kilpailussa urallaan ensimmäistä kertaa maagisen 70 metrin rajan tuloksella 71,02. Hänen aiempi ennätyksensä oli 69,50.

Killinen sijoittui hurjatasoisessa kilpailussa neljänneksi. Kilpailun voiton vei USA:n Camryn Rogers tuloksella 77,67. Tuloksellaan Killinen nousee Suomen kaikkien aikojen tilaston kolmanneksi.



– En odottanut yhtään mitään. Torstaina meinasi olla jo itku puserossa, kun sain kilpailuun valmistavassa harjoituksissa nippa nappa yli 60 metrin ja heittäminen tuntui heikolta, Killinen kertaili SUL:n tiedotteessa.

– Ehkä jatkossa pitää mennä kisaan niin, ettei odota mitään. Verryttelyheitotkaan eivät nyt olleet mitään erikoisia, sellaisia 65-66 metrin heittoja.

– Se ensimmäinen oli kuntoa vastaava heitto. Sen jälkeen innostuin yrittämään todella rajusti ja kolmessa viimeisessä oli sitten jo puhti pois, Killinen kertaili kilpailua.

– Sitä pitää jatkossa harjoitella, miten pidetään hermot kurissa tuollaisessa tilanteessa.

Suomalaisnaisten moukarinheiton taso on noussut tällä kaudella täysin uusiin sfääreihin, sillä jo neljä heittäjää on ylittänyt pitkään tavoittamattomissa olleen 70 metrin rajan. Tämä tarkoittaa myös sitä, että yhdellä kivikovista heittäjistämme tulee jäämään kesän Münchenin EM-kisat haaveeksi. Killisen lisäksi 70 metriä ovat tällä kaudella ylittäneet Krista Tervo (SB/SE 74,40), Silja Kosonen (SB 71,84) ja Suvi Koskinen (SB 70,39).

EM-kisojen tulosraja on 71,80, mutta on todennäköistä, että sekä Koskinen että Killinen pääsisivät EM-kisoihin rankingsijoituksen perusteella.

Katso myös: NCAA mestaruuskilpailuiden naisten moukarinheiton tulokset



Tilastot tuottaa: Tilastopaja

Sara Killinen (FIN)

Syntynyt: 9.4.2001

Uusimmat tulokset

PvmLajiTulosSijaKilpailu
2024-03-22Moukarinheitto64.355.Ole Miss Classic, finaali
2024-03-07Painonheitto (halli)21.538.NCAA Indoor Championships, finaali
2024-02-22Painonheitto (halli)22.231.ACC Indoor Track & Field Championships, finaali
2024-02-09Painonheitto (halli)20.707.Music City Challenge, finaali
2024-01-19Painonheitto (halli)21.881.Hokie Invitational, finaali
2024-01-12Painonheitto (halli)22.441.Virginia Tech Invitational, finaali
2023-07-08Moukarinheitto57.393.SFI:n mestaruuskilpailut, finaali
2023-05-25Moukarinheitto61.3814.NCAA East First Round, alkuerä
2023-05-11Moukarinheitto62.502.ACC Outdoor Track & Field Championships, finaali
2023-04-27Moukarinheitto63.403.Penn Relays, finaali

Ennätykset ja kauden parhaat

LajiPBSB
Kuulantyöntö 3kg (halli)13.12 (2018)
HT369.52 (2018)
Kuulantyöntö 3kg14.47 (2018)
Moukarinheitto71.02 (2022)64.35
Kuulantyöntö12.00 (2022)
Painonheitto (halli)22.66 (2023)22.44
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta