Seiväskuningatar palasi - heti hurja tulos tiskiin


Etusuora: 21.06.2016 19:42Yleisurheilu
Seiväskuningatar palasi - heti hurja tulos tiskiin
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Venäläinen seiväshyppylegenda Jelena Isinbajeva (s. 1982) teki tänään paluun kilpailuihin lähes kolmen vuoden tauon jälkeen. Paluu oli komea, sillä Cheboksaryssa järjestettävissä Venäjän mestaruuskisoissa ylittyi maailman ulkoratakauden kärkitulos 490.

Isinbajeva korotti kilpailussa riman ME-korkeuteen 507, mutta ei enää onnistunut yrityksissään. Kisa oli tasokas, sillä toiseksi sijoittunut Anzhelika Sidorova hyppäsi ennätyksensä 485.

Voitokkaan Moskovan MM-finaalin 2013 jälkeen Isinbajeva synnytti tyttären kesäkuussa 2014. Isinbajeva yritti paluuta jo viime talvena, mutta silloin jalkavamma pakotti tähden takaisin huilimaan.

Doping- ja korruptiosotkuissa ryvettyneen Venäjän yleisurheilijat ovat tällä hetkellä jäämässä ulos heinäkuussa Amsterdamissa järjestettävistä EM-kisoista ja Riossa elokuussa käytävistä olympialaisista.

IAAF, KOK ja WADA saattavat kuitenkin päästää joitain venäläisiä yleisurheilijoita arvokisoihin, jos he kykenevät osoittamaan, etteivät ole olleet mukana Venäjän systemaattisessa dopingohjelmassa.

https://www.instagram.com/p/BG7V5uivQft/?taken-by=athletics_vines