Snookerin German Mastersin keskiviikon iltasessio tarjosi rajuja yllätyksiä.
German Mastersin keskiviikkoillassa riitti yllätyksiä, kun noin tunnin sisään kaatui kolme vanhaa maailmanmestaria. Ensin
Zhao Xintong putosi
Tom Fordia vastaan lukemin 5-3, sen jälkeen
Ronnie O'Sullivan kaatui
Ali Carterille samoin lukemin ja lopulta myös
Mark Selby putosi Kiinan
Xu Sille lukemin 5-4.
Carterille kyseessä oli vasta koko uran toinen voitto O’Sullivanista, vaikka kaksikko on kohdannut toisensa urallaan 22 kertaa.
Vaikka parivaljakolla on ollut aiemmin myös kitkaa keskenään, Carter vähätteli vastakkainasettelua ottelun jälkeen.
– Olemme tunteneet toisemme pitkään. Hän on persoona, eikö olekin? Nyt kaikki on ihan hyvin, eikä mitään kaunaa ole. Kyse on vain kahden urheilijan tunteista kilpailun kuumuudessa ja hän on kaikkien aikojen paras snookerpelaaja, Carter sanoi ottelun jälkeen WST:lle.
– On hienoa olla pöydässä hänen kanssaan ja kilpailla. Yksittäinen voitto häntä vastaan on minulle suuri kunnia.
Päivän huippuhetkiin kuului myös
Zhang Andan 147 pisteen maksimibreikki, joka syntyi heti ottelun avausfreimissa
Barry Hawkinsia vastaan. Zhang voitti ottelun 5–2 ja kohtaa seuraavaksi hallitsevan
Masters-voittajan Kyren Wilsonin.
Snookerin German Mastersissa on mukana vielä 16 pelaajaa. Torstaina nähdään useampi huippuottelu, kun päiväsessiossa
Shaun Murphy kohtaa
Mark Allenin sekä iltasessiossa maailman ykköspelaaja
Judd Trump Kiinan pussitusihmeen
Si Jiahuin.
Alla torstain ohjelma sekä huippuhetket O'Sullivanin ja Carterin kohtaamisesta.
German Masters finaali
| Pvm | Aika | Ottelu | Tulos |
| 1.2. | 15:00 & 21:00 | Shaun Murphy 🏴 - Judd Trump 🏴 | 4-10 |
German Masters välierät
| Pvm | Aika | Ottelu | Tulos |
| 31.1. | 15:00 | Shaun Murphy 🏴 - Neil Robertson 🇦🇺 | 6-1 |
| 31.1. | 21:00 | Judd Trump 🏴 - Ali Carter 🏴 | 6-2 |
German Masters puolivälierät
| Pvm | Aika | Ottelu | Tulos |
| 30.1. | 15:00 | Kyren Wilson 🏴 - Shaun Murphy 🏴 | 1-5 |
| 30.1. | 15:00 | Ali Carter 🏴 - Stuart Bingham 🏴 | 5-1 |
| 30.1. | 21:00 | Jimmy Robertson 🏴 - Neil Robertson 🇦🇺 | 1-5 |
| 30.1. | 21:00 | Judd Trump 🏴 - Xiao Guodong 🇨🇳 | 5-3 |
German Masters neljännesvälierät
| Pvm | Aika | Ottelu | Tulos |
| 29.1. | 11:00 | Kyren Wilson 🏴 - Zhang Anda 🇨🇳 | 5-2 |
| 29.1. | 11:00 | Jimmy Robertson 🏴 - Jak Jones 🏴 | 5-2 |
| 29.1. | 16:00 | Mark Allen (NIR) - Shaun Murphy 🏴 | 0-5 |
| 29.1. | 16:00 | Ishpreet Singh Chadha 🇮🇳 - Neil Robertson 🇦🇺 | 0-5 |
| 29.1. | 16:00 | Xu Si 🇨🇳 - Ali Carter 🏴 | 0-5 |
| 29.1. | 21:00 | Judd Trump 🏴 - Si Jiahui 🇨🇳 | 5-2 |
| 29.1. | 21:00 | Xiao Guodong 🇨🇳 - John Higgins 🏴 | 5-3 |
| 29.1. | 21:00 | Stuart Bingham 🏴 - Tom Ford 🏴 | 5-2 |