Alle 23-vuotiaiden EM-kisojen päätöspäivänä sunnuntaina nähdään useita suomalaisia taistelemassa EM-mitaleista.
Yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kisojen päätöspäivän sunnuntain finaaleissa nähdään peräti 10 suomalaisurheilijaa. Suomi sai sekä miesten että naisten keihäsfinaaleihin kolme urheilijaa. Karsinnan ykkönen
Topias Laine kantaa suosikin paineet miesten keihäässä.
Teemu Narvi omaa myös keihäässä täydet mitalisaumat.
Aleksi Yli-Mannila täydentää Suomen miesten finaalitrion.
Naisten keihään finaalissa esiintyy tasainen suomalaiskolmikko
Julia Valtanen,
Roosa Ylönen,
Elina Kinnunen. Kaikilla suomalaisheittäjillä on saumat taistella mitalista tiukassa finaalissa, mikäli keihäs lentää päälle 55 metrin.
Suuri mielenkiinto kohdistuu myös miesten 3000 m esteisiin.
Eemil Helander säväytti alkuerävoitossaan kilometrin kirillään ja omaa potentiaalin parantaa ennätystään 8.45,96 reilusti. Ennakkoluulottamana kilpailijana tunnettu Helander saattaa järjestää suomalaisille estefinaalissa mieluisan yllätyksen, vaikka lähteekin kisaan toiseksi heikoimmalla ennätyksellä.
Miesten korkeusfinaalissa kärkisijoille pyrkivät ponnistamaan muiden finalistien tapaan karsinnassa 215 ylittäneet
Arttu Mattila ja
Daniel Kosonen. Naisten seipäässä sinivalkoisia värejä kantaa uutta tulemista tekevä
Saga Andersson.
Lisäksi finaalipaikkaa metsästävät miesten pikaviestijoukkue ja naisten 4 x 400 metrin viestikvartetti.
Lue myös: Suomen TOP8-sijoitukset 22-vuotiaiden EM-kisoissa
Sunnuntain kisa-aikataulu
Su 11.7. aamu
Kello | M/N | Laji |
09:40 | M | 110 m aidat 10-ottelu erät |
10:30 | M | Kiekonheitto 10-ottelu A |
10:40 | N | 4 x 400 m viesti R1 |
11:00 | M | Kolmiloikka FINAALI |
11:10 | M | 4 x 400 m viesti R1 |
11:30 | M | Kiekonheitto 10-ottelu B |
12:00 | N | 4 x 100 m viesti R1 |
12:25 | M | 4 x 100 m viesti R1 |
12:40 | M | Seiväshyppy 10-ottelu A+B |
12:50 | N | Keihäänheitto FINAALI |
Su 11.7. ilta
Kello | M/N | Laji |
16:00 | M | Keihäänheitto 10-ottelu A |
16:20 | N | Pituushyppy FINAALI |
16:30 | N | Seiväshyppy FINAALI |
16:45 | M | 3000 m esteet FINAALI |
17:00 | M | Keihäänheitto 10-ottelu B |
17:15 | N | 1500 m FINAALI |
17:30 | M | 800 m FINAALI |
17:40 | M | Korkeushyppy FINAALI |
17:55 | N | 5000 m FINAALI |
18:30 | N | 4 x 100 m viesti FINAALI |
18:40 | M | Keihäänheitto FINAALI |
18:45 | M | 4 x 100 m viesti FINAALI |
19:00 | M | 1500 m 10-ottelu FINAALI |
19:35 | N | 4 x 400 m viesti FINAALI |
19:50 | M | 4 x 400 m viesti FINAALI |
Katso kisoja suorana
Voit seurata sunnuntain kisoja reaaliajassa seuraavien linkkien kautta:
Katso myös: Kisojen aikataulu ja urheilijat