Suomelta massiivinen joukkue yleisurheilun EM-kisoihin - mukana lähes 70 urheilijaa


Suomen joukkue elokuun puolivälissä Münchenissä järjestettäviin yleisurheilun EM-kisoihin on poikkeuksellisen suuri.
Etusuora: 02.08.2022 13:41Yleisurheilu
Suomelta massiivinen joukkue yleisurheilun EM-kisoihin - mukana lähes 70 urheilijaa
Kuva: Olavi Kaljunen / Trackpic
Samuli Samuelsson (1).
SUL täydensi tiistaina yleisurheilun EM-kisoihin Müncheniin lähtevää Suomen joukkuetta peräti 41 urheilijalla. Kaikkiaan Suomen joukkueessa 15.-21.8. käytäviin EM-kisoihin lähtee noin 70 urheilijaa.

– Edellisissä EM-kilpailuissa Berliinissä 2018 Suomen joukkueessa oli 42 urheilijaa. Nyt joukkueessa tulee olemaan noin 70 urheilijaa ja meillä on vähintään miesten tai naisten lajissa edustus jokaisessa EM-kisojen lajissa, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) huippu-urheilun valmennuspäällikkö Tuomo Salonen.

Salonen muistuttaa, että kaikilta EM-joukkueeseen valituilta urheilijoilta edellytetään SUL:n valintajärjestelmän mukaisesti kilpailukuntoisuutta viimeisen valintapäivän yhteydessä 8.8., jolloin ilmoittautumiset EM-kisoihin vahvistetaan.



Suomen joukkue yleisurheilun EM-kisoihin 2022


Naiset

LajiUrheilija
100 mLotta Kemppinen
200 mAnniina Kortetmaa
400 mMette Baas, Milja Thureson
800 mSara Kuivisto, Eveliina Määttänen
1500 mSara Kuivisto, Nathalie Blomqvist
5000 mIlona Mononen, Camilla Richardsson
10000 mCamilla Richardsson
MaratonAlisa Vainio, Nina Chydenius, Annemari Kiekara, Suvi Miettinen
100 m ajReetta Hurske
400 m ajViivi Lehikoinen, Kristiina Halonen
KorkeushyppyElla Junnila, Sini Lällä, Heta Tuuri
SeiväshyppyWilma Murto, Saga Andersson, Elina Lampela
KuulantyöntöSenja Mäkitörmä, Eveliina Rouvali
KolmiloikkaKristiina Mäkelä, Senni Salminen
KeihäänheittoAnni-Linnea Alanen, Sanne Erkkola
KiekonheittoSalla Sipponen
MoukarinheittoSilja Kosonen, Krista Tervo sekä Suvi Koskinen tai Sara Killinen
7-otteluSaga Vanninen
20 km kävelyVenla Laiho, Enni Nurmi
35 km kävelyTiia Kuikka, Elisa Neuvonen



Miehet

LajiUrheilija
100 mSamuli Samuelsson
200 mSamuel Purola
800 mJoonas Rinne
MaratonArttu Vattulainen
110 m ajElmo Lakka, Santeri Kuusiniemi, Ilari Manninen
400 m ajTuomas Lehtonen
3000 m ejTopi Raitanen
SeiväshyppyJuho Alasaari, Tommi Holttinen, Urho Kujanpää
PituushyppyKristian Pulli
KeihäänheittoLassi Etelätalo, Oliver Helander sekä Toni Keränen, Toni Kuusela tai Topias Laine
KolmiloikkaSimo Lipsanen
MoukarinheittoAaron Kangas, Henri Liipola, Tuomas Seppänen
20 km kävelyJoni Hava, Jerry Jokinen, Jaakko Määttänen
35 km kävelyAleksi Ojala, Veli-Matti Partanen

Kolmannen mieskeihäänheittäjän valinta tehdään 8.8. Muut kaksi nimetään kotiinjääviksi varaurheilijoiksi. Naisten moukarin kolmannelle urheilijapaikalle valitaan kaksikosta Killinen ja Koskinen se, joka sijoittuu paremmin Kalevan kisojen lopputuloksissa. Kyse on siis suorasta karsintakilpailusta.

Miesten ja naisten 4 x 100 m:n viestijoukkueen juoksijat ja kotiinjäävät varaurheilijat nimetään 8.8 samoin kuin naisten 4 x 400 m:n viestijoukkueen juoksijat ja kotiinjäävät varaurheilijat.

Naisten maratonilla Suomi osallistuu EM-kilpailun yhteydessä järjestettävään joukkuekilpailuun, jossa lasketaan yhteen kunkin maan kolmen parhaan juoksijan suoritukset.

Jo aiemmin EM-kisojen 7-otteluun valittu Maria Huntington ei kilpaile Münchenissä sairastumisen takia.

Lähde: SUL:n tiedote