Lenzerheiden kisat ohi - Tässä tulevat ampumahiihdon MM-kisat aina vuoteen 2030 saakka


Lenzerheiden MM-kisat 2025 ovat nyt ohi. Tässä tulevat ampumahiihdon MM-kisat ja olympiataistot vuosille 2026-2030.
Etusuora: 24.02.2025 09:00Ampumahiihto
Lenzerheiden kisat ohi - Tässä tulevat ampumahiihdon MM-kisat aina vuoteen 2030 saakka
Kuva: Julia Niiranen.
Holmenkollen.


Sveitsin Lenzerheidessä kilpaillut ampumahiihdon MM-kisat 2025 onnistuivat loistavasti järjestäjien puolelta ja kannattajat ympäri maailman saivat nauttia mahtavista kilpailuista.

Myös Suomi saavutti kisoissa mitalin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2017 Hochfilzenin kisojen. Lisäksi kisat olivat kokonaismenestyksen puolesta parhaat vuosikausiin, mikä antaa hyvät lähtökohdat tulevien vuosien arvokisoihin.

Ensi vuonna MM-kisoja ei järjestetä IBU:n toimesta, sillä kyseessä on olympiavuosi ja ampumahiihdossa taistellaan olympiamitaleista Torinon 2026 talviolympialaisissa. Olympialaisten ampumahiihdon kisapaikkana toimii legendaarinen Antholz-Anterselva, Italiassa.



Olympiavuoden jälkeen palataan jälleen MM-ohjelmistoon. Vuoden 2027 ampumahiihdon MM-kisat järjestetään Viron Otepäässä, joten näissä kisoissa nähdään varmasti paljon suomalaiskannattajia.

Vuoden 2028 ampumahiihdon MM-kisat kilpaillaan Itävallan Hochfilzenissa, missä kilpailtiin myös 2017. Ja vuoden 2029 ampumahiihdon MM-kisat järjestetään legendaarisella Holmenkollenin ampumahiihtostadionilla, Norjan Oslossa.

Vuonna 2030 ei järjestetä ampumahiidon MM-kisoja, sillä kyseessä on jälleen olympiavuosi. Talviolympialaiset 2030 järjestetään Ranskan Alpeilla.



Kaupallinen yhteistyö - Hyvinvoinnin.fi

Hyödynnä etu! Alennuskoodilla SUPERVIIKKO25 10 euron alennus 100 euron ostoihin! Koodi voimassa 24.-30.3.2025.

Hyvinvoinnin.fi on suomalaisessa perheomistuksessa oleva hyvinvoinnin verkkokauppa. Valikoimasta löydät Suomen laajimman valikoiman luonnonkosmetiikkaa, vitamiineja, luontaistuotteita, luomutuotteita, urheiluravinteita sekä ekologisia kodin puhdistusaineita.

Kiiruhda ostoksille osoitteeseen hyvinvoinnin.fi