Uutuuskirja: urheilumanageri Jukka Härkönen ponnisti Kainuun korpikylästä maailmantähtien luottomieheksi

Atte Husun toimittama muistelmateos on hengästyttävän tarkka ja perusteellinen selvitys 74-vuotiaan Jukka Härkösen massiivisesta urasta urheilun taustaväännöissä.

490-sivuinen kirja pursuilee yksityiskohtia vuosikymmeniä sitten käydyistä kilpailuista. Managerilegendan loppumattomalta vaikuttava muisti pääsee oikeuksiinsa.

Parinkymmenen kilometrin päässä Sotkamon taajamasta sijaitsevassa Tuhkakylässä lapsuutensa 1950-luvulla viettänyt Härkönen aloitti urheilemisen Tuhkakylän Pellet -nimisessä kyläseurassa.



Sodan käynyt isä halvaantui ja kuoli Jukan ollessa 14-vuotias. Myös yksinhuoltajaksi jäänyt äiti alkoi pian sairastella, jolloin Jukka joutui ottamaan vastuuta koulunkäynnin ohella myös kodin hoitamisesta.

Näiltä ajoilta periytyi urheilumanageri Härkösen merkittävin ja kuuluisin luonteenpiirre: ehdottomuus.

Veli oli muuttanut Lahteen, jonne Jukkakin siirtyi 1970-luvun vaihteessa lukio-opintojen perässä.

Lahdessa Härkösen suhde yleisurheiluun syventyi, ja leipälajiksi valikoitui kolmiloikka - mentorina olympiaedustaja Tapio Lehto. Kalevan kisoissa hän ylsi parhaimmillaan neljänneksi Turussa 1976.

Lehto kannusti erinomaiset paperit lukiosta kirjoittanutta nuorta urheiluintoilijaa Jyväskylän liikuntatieteelliseen, ja ovet avautuivat. Opiskelut maistuivat, Härkönen valmistui liikunnanopettajaksi ja tankkasi myös valmennukseen liittyviä kursseja.

Kotimaassa valmennuksen parissa toimineen Härkösen kansainvälinen ura käynnistyi vuonna 1986, jolloin SUL lähetti hänet Kaliforniaan tarkkailemaan VHS-kameran kanssa Iso-Britannian ja Yhdysvaltain parhaiden 400 metrin juoksijoiden harjoittelua.

Reissulla sotkamolainen tutustui muun muun muassa Kriss Akabusiin ja sai Edwin Mosesilta kutsun illallistamaan aituritähden kotona.

Todelliseen lentoon Härkösen ura lähti vuonna 1990, jolloin namibialainen nouseva pikajuoksutähti, alkeellisista oloista Windhoekin slummista yleisurheilun kirkkaimpiin valoihin ponnistanut Frank Fredericks pyysi Jukkaa managerikseen.

Kesällä 1991 Fredericks kohosi pikajuoksumaailman ylimpään kategoriaan, ja Härkönen kiersi sprintterin mukana Euroopassa neuvottelemassa uusia sopimuksia.

Pian Jukka onnistui houkuttelemaan talliinsa myös toisen maailmantähden, Ranskan 1990-luvun kuuluisimman naisurheilijan Marie-José Pérecin.

Juoksijadiivan persoonan kompleksisuus aiheutti myöhemmin lukuisia dramattisia käänteitä, jotka käydään kirjassa seikkaperäisesti läpi.

Ammattiopiston liikunnanopettajan työt pian jättänyt Härkönen oppi 1990-luvun mittaan tuntemaan urheilumanagerin ammatin koukerot. Talliin kuuluvan urheilijan tulokset, mitalit ja loukkaantumiset vaikuttavat suoraan myös managerin ansiotasoon.

Alalla riittää monenlaista yrittäjää: kusettavia kisajärjestäjiä, ymmärtämättömiä ja korruptoituneita urheilujohtajia sekä vilppiin turvautuneita vastustajia. Heidän touhuistaan saa kasaan hyvää materiaalia muistelmateosta varten.

Teoksen kiehtovinta antia ovat paljastukset rahasummista, joita Härkösen kanssa toimineille yleisurheilijoille on maksettu kilpailuista. Joidenkin kohdalla kyse on ollut dollareissa kuusinumeroisista luvuista.

2000-luvulla Härkönen myös valmensi yhden henkilökohtaisen olympiakullan. Sen toi Ateenassa 2004 Kamerunin kolmiloikkaaja Françoise Mbango Etone, jota oli Lahden valmentajapiireissä kuvailtu "hirvittävän lihavaksi naiseksi".

Härkönen nautti mittavaa kansainvälistä arvostusta. Tästä kertoo ehkä parhaiten se, että Jamaikan yleisurheiluliitto pyysi vuonna 2007 suomalaista palkkalistoilleen. Toimenkuva olisi ollut saarivaltion yleisurheilujärjestelmän uudelleenorganisointi.

Härkösen uraan liittyy ikävä erikoisuus. Kolme hänen tallinsa afrikkalaisjuoksijaa - Nicholas Bett, Mbulaeni Mulaudzi ja Oluyemi Kayode - kuolivat nuorella iällä liikenneonnettomuuksissa.

Dopingkäryjä Härkösen manageroimille urheilijoille sattui kaksi: Susen Tiedtke yllätystestissä MM-hallivoittonsa jälkeisenä päivänä 1995 sekä Egyptin keihäsjätti Ihab Abdelrahman 2016.

Lukua voi pitää todella pienenä määränä kiellettyjen lääkeaineiden täyteisessä kansainvälisessä yleisurheilussa. Kummassaan tapauksessa Härkönen ei ollut mukana urheilijan valmennuksessa.

2000-luvulla Härkönen löysi Etelä-Afrikan kentiltä useita poikkeuksellisia lahjakkuuksia, joiden tarinat tunnetaan kaikkialla yleisurheilua seuraavassa maailmassa.

800 metrin maailmanmestari Mbulaeni Mulaudzi ehti jo syyttää pienen välikohtauksen jälkeen Härköstä rasistiksi, mutta loi myöhemmin manageriinsa vahvan luottamussuhteen. Härkönen tukea tarvittiin muun muassa kesällä 2004, jolloin Pajulahden urheiluopistolla olympialaisiin valmistautunutta Mulaudzia pommitettiin toistuvilla dopingtesteillä.

Caster Semenya hämmästytti Berliinissä 2009 voittamalla suvereeniin tyyliin naisten 800 metrin maailmanmestaruuden. Myöhemmin tuli vielä lisää isoja voittoja, mutta maailma muistaa juoksijan sukupuoleen kohdistuneiden epäilyjen ja toimenpiteiden takia.

Pituushyppääjä Luvo Manyoga kärysi huumeista vuonna 2012 mutta onnistui pääsemään kuiville ja voitti MM-kullan 2017.

Karummin kävi Jacques Freitagille, joka ajautui rikollisiin piireihin ja huumekierteeseen MM-kultansa 2003 jälkeen.

Maailmanhistorian lahjakkaimmaksi korkeushyppääjäksi kuvaillun Freitagin kohtalo tarjoaa teoksen riipaisevinta materiaalia.

Härkönen yllätti nuorukaisen kesken kannabiksen polttelun jo Kreetan kisareissulla jo ennen Ateenan olympialaisia 2004.

Murheellinen kierre päättyi 20 vuotta myöhemmin kesällä 2024, jolloin huumepiirien johtajat ampuivat elämänhallintansa menettäneen ex-korkeustähden pretorialaiselle hautausmaalle. Freitag olisi saanut pitää henkensä, jos olisi itse suostunut ampumaan ihmisen.

Kotimaan urheilupiireille Härkönen tarjoilee taattuun tyyliinsä kovaa kritiikkiä. Tulilinjalle joutuvat valmentajien asiat unohtanut ja taloudellisesti kyseenlaisiin arvokisahakuihin keskittyvä Suomen Urheiluliitto sekä kovapalkkaisilla johtajilla kehnoa tulosta tekevä Suomen Olympiakomitea.

Yksittäisistä johtajista verbaalista raippaa saavat muun muassa Antti Pihlakoski ja edesmennyt Ilkka Kanerva.



Kotimaista urheilumediaa Härkönen roimii NHL-syöttöpisteiden ja rahapalkintojen kaltaisten mitättömien asioiden uutisoinnista sekä pinnallisesta somejournalismista.

NHL-jääkiekkoon yleisurheilumanageri vaatiin kunnollista dopingtestijärjestelmää, johon hän on itse tottunut oman leipälajinsa parissa.

Entinen liikunnanopettaja ilmaisee huolestuneisuutensa nuorten rapautuneesta kunnosta ja koululiikunnan tilasta.

Kirjassa riittää myös harmittomampaa sisältöä. Hauskoja sisäpiiripaljastuksia kerrotaan muun muassa seiväshyppääjä Jani Lehtosesta, iskelmälegenda Kari Tapiosta sekä moukarijäteistä Juri Sedyh ja Juha Tiainen.

Kinnusen keihäsperhe on tunnetusti ehtymätön tarinoiden ja kaskujen lähde, eikä tämäkään kirja tee poikkeusta sääntöön. Kirjassa paljastetaan muun muassa Kimmo Kinnusen MM-hopeaa 1993 edeltänyt hulvaton Ranskan viimeistelyleiri sekä se, miten Jorma Kinnunen reagoi Kuortaneelle ensimmäisen kerran elämässään saapuneeseen Julius Yegoon.

Siviilihenkilö Jukka Härkönen meni 1970-luvulla naimisiin Pirjon kanssa. Vuonna 1979 syntynyt poika Kari "Kapa" Härkönen tunnetaan hip hop -artisti Brädinä.

Avioliitto päättyi 1990-luvulla. Taustalla oli Jukan intohimoinen suhde työhönsä maailman urheilutähtien taustavaikuttajana. Myös Brädi on käsitellyt tuotannossaan poissaolevaa isäänsä, ja Jukka pohtii kirjassa itsekin, että olisiko sittenkin kannattanut elää erakkona.

Tällä vuosituhannella Härkönen on kohdannut raskaita terveysmurheita, jotka vaikeuttivat työskentelyä. Ura kansainvälisenä urheilumanagerina jatkui kuitenkin 2010-luvun loppupuolelle asti.

Jukka Härkönen & Atte Husu: Kilsoja, kunniaa ja kyyneleitä - Urheilumanagerin muistelmat. Teos. 490 sivua.