Oulun rankingkisoissa riittää monilla urheilijoilla paljon panosta. Parhaassa tapauksessa Eugeneen matkustaa yli 30 suomalaista.
Yleisurheilun MM-kilpailut Yhdysvaltain
Eugenessa lähestyvät. Tulevana viikonloppuna urheilijoilla on viimeinen mahdollisuus antaa näyttöjä kisoja varten, ennen kuin näyttöaika ja ranking sulkeutuvat sunnuntaina 26. kesäkuuta.
Suomalaisurheilijoiden viimeinen mahdollisuus kisakoneeseen nousemiseksi ovat
Oulussa kilpailtavat Valkean kaupungin kisat, joilla on
Kalevan kisojen rankingarvo. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kyseessä ovat kansainvälisen yleisurheiluliiton WA:n kategorisoinnin mukaan B-kategorian kisat, joista jaetaan
MM-rankingin kannalta elintärkeitä sijoituspisteitä alla olevan kaavan mukaisesti.
Sija | Pisteet |
1 | 100 |
2 | 80 |
3 | 70 |
4 | 60 |
5 | 55 |
6 | 50 |
7 | 45 |
8 | 40 |
Ennen viimeisiä näyttökisoja rankingtilanne näyttää suomalaisnäkökulmasta kutkuttavalta. Toiseksi viimeisessä rankingpäivityksessä peräti 13 suomalaista on kiinni kisapaikassa, jos laskuista jätetään pois kolmiloikkaaja
Simo Lipsanen, joka olisi saamassa kisapaikan, mutta on jo ilmoittanut, että tähtää loukkaantumisten vuoksi vasta
Münchenin EM-kisoihin.
Tämän lisäksi useampi urheilija on aivan kisapaikan tuntumassa, eli he voivat hyvällä suorituksella Oulussa nostaa itsensä mukaan Eugenen kisakoneeseen. Toisin sanoen Suomen MM-kisajoukkue Eugenessa voi nousta jopa yli 30 urheilijan suuruiseksi. Kyseessä olisi 2000-luvulla poikkeuksellisen suuri kisajoukkue.
Kun suomalaisten asemia rankingissa tarkastellaan, voi urheilijat jakaa neljään eri ryhmään: kisapaikkansa jo käytännössä varmistaneisiin, varsin vahvoilla oleviin, pientä parannusta tarvitseviin sekä suurempaa parannusta tai huippuonnistumista tarvitseviin. Seuraavassa tarkastellaan tarkemmin eri ryhmän urheilijoita sekä heidän tilannettaan ennen Oulun rankingkisoja.
Kisapaikkansa jo käytännössä varmistaneet
Lassi Etelätalo (keihäänheitto)
Kaksissa edellisissä arvokisoissa hienosti onnistunut
Lassi Etelätalo voi jo aloittaa valmistautumisen kohti Eugenen MM-kisoja, ellei Oulussa tapahdu suuria ihmeitä. Vaikka Etelätalo ei olekaan rikkonut kisarajaa 85,00, on hän turvallisesti rankingsijalla 16, kun kisoihin pääsee 32 parasta heittäjää. Vahvasta rankingtilanteesta johtuen Joensuun Katajan heittäjä onkin päättänyt jättää Oulun kisat kokonaan väliin ja rakentaa kuntoaan kohti kauden arvokisoja.
Reetta Hurske (100 metrin aidat)
Kauden toistaiseksi selvästi vahvin suomalainen pika-aituri
Reetta Hurske on Etelätalon tavoin voinut olla jo pitkään varma kisapaikastaan. Tampereen Pyrinnön starttitykki on kisarankingissa sijalla 28, kun Eugeneen paikkansa lunastavat rankingin 40 parasta. Turvallisesta rankingtilanteesta johtuen Hurske on tehnyt saman päätöksen kuin Etelätalo ja keskittyy kisaamiseen sijaan harjoitteluun, jotta voi maksimoida iskukykynsä Eugenessa.
Ella Junnila (korkeushyppy)
Korkeushypyn SE-nainen
Ella Junnila voi myös olla rauhallisin mielin kisapaikkansa suhteen. Toiseksi viimeisessä päivityksessä toisen polven arvokisaurheilija Junnila on sijalla 20, kun korkeudessa kuten muissakin kenttälajeissa mukaan kelpuutetaan 32 parasta. Junnilan rankingpisteet ovat jo ennen Oulua yli 50 pistettä paremmat kuin sijalla 32 olevalla Kiinan
Jiawen Lulla.
Varmasta kisapaikasta huolimatta Junnila nähdään kuitenkin mukana Oulussa. Tämä saattaa tuottaa haasteita Heta Tuurille ja Sini Lällälle, jotka tarvitsisivat kipeästi lisäpisteitä päästäkseen Junnilan seuraksi matkalle Yhdysvaltoihin.
Kristiina Mäkelä (kolmiloikka)
Arvokisojen konkari kolmiloikkaaja
Kristiina Mäkelä matkaa lähes varmasti myös Eugeneen jo rajan rikkoneen ja kisoihin valitun
Senni Salmisen seurana. Arvokisoissa karsinnat aina lähes vuorenvarmasti selvittänyt Mäkelä on rankingsijalla 25 ja hänellä 60 pistettä paremmat pisteet kuin sijalla 32 olevalla urheilijalla. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että yli seitsemän naisen pitäisi parina viimeisenä päivänä ylittää suora tulosraja 14,32, jotta Mäkelä putoaisi kisakoneesta.
Mikko Paavola (seiväshyppy)
Miesten seiväshypyssä parin viime kauden aikana Suomen ykkösseiväsmieheksi noussut
Mikko Paavola käytännössä varmisti MM-matkansa voittamalla Kuortaneella hienolla tuloksella 570. Sen myötä Paavola on tukevasti sisällä kisarankingissa sijalla 27. Tästä huolimatta viime viikot kadonneita seipäitään Frankfurtista metsästänyt Paavola on päättänyt hioa kisakuntoaan kilpailemalla Oulussa.
Tuomas Seppänen & Aaron Kangas (moukarinheitto)
Miesten moukarinheitossa Suomella on melko varmasti mukana vähintään kaksi miestä. Rutinoitunut moukaririnkien konkari
Tuomas Seppänen on vahvalla alkukauden heittämisellä noussut rankingissa sijalle 25 ja eroa viimeiseen rankingsijaan on 20 pistettä. Näin ollen Noormarkun Nopsan heittäjä on tekemässä paluuta MM-areenoille seitsemän vuoden tauon jälkeen.
Seppänen on saamassa seurakseen ainakin
Aaron Kankaan, joka on vaikean viime kesän jälkeen löytämässä jälleen kadonnutta heittovirettään. Kangas on kisarankingissa sijalla 28 ja eroa sijaan 32 on 18 pistettä. Teoriassa sekä Seppänen että Kangas voisivat vielä tippua ulos kisoista, mutta molemmat varmistavat varsin todennäköisesti helposti paikkansa Oulussa, sillä heiltä molemmilta riittää perussuoritus pisteiden melko selväänkin parantamiseen.
Aleksi Ojala (20 km kävely)
Lontoon MM-kisojen viidelläkympillä 2017 rohkealla kävelyllään sykähdyttänyt
Aleksi Ojala on jo valittu mukaan Eugeneen 35 kilometrin kävelyyn. Halutessaan hän saa kuitenkin mahdollisuuden kilpailla myös 20 kilometrin matkalla, sillä hän on rankingissa sijalla 53, kun 60 parasta pääsevät mukaan. Kävelijöille ei ole enää joidenkin maiden kansallisia mestaruuskisoja lukuun ottamatta näyttöpaikkoja, joten Ojala voi jo alkaa miettiä, tähtääkö vain päämatkalleen 35 kilometrille, vai käykö myös testaamassa nopeuttaan 20 kilometrin matkalla.
Urheilijat, joiden rankingtilanne vaikuttaa hyvältä
Eveliina Määttänen (800 metriä)
Kauden sensaatio pitkät aidat kahteen ratakierrokseen vaihtanut
Eveliina Määttänen on kaikkien yllätykseksi raivaamassa tietään kohti Eugenen MM-kisoja. Toiseksi viimeisessä rankingissa hän on ensimmäinen kisoista ulos jäävä urheilija sijalla 49, mutta oikeastaan hänkin on rankingissa sisällä, sillä hänen edellään olevistaan ainakin SE-nainen
Sara Kuivisto jää kisoista pois.
Määttäsen asemaa parantaa lisäksi se, ettei häneltä luultavasti vaadita kisapaikan varmistamiseksi Oulussa kuin perussuoritus.. Ranking on hyvin tasainen ja Määttänen nostaisi virtuaalisesti asemiaan varsin selvästi jo voitolla ja alle 2.05:n ajalla. Mikäli Ouluun saadaan hyvä vauhdinpitäjä, pystyy Määttänen juoksemaan paljon vaadittua paremman ajan.
Nooralotta Neziri (100 metrin aidat)
Loukkaantumisista ja sairasteluista kärsinyt
Nooralotta Neziri ei ole juurikaan päässyt kilpailemaan tämän kauden aikana. Tästä huolimatta hän on kuitenkin edelleen sisällä MM-rankingissa sijalla 37, kun 40 kelpuutetaan kisoihin mukaan. Neziriltä vaadittaneen ehkä Oulussa parannusta, mutta perusvarma suoritus ja 13.40:n alitus parantaisi jo merkittävästi Nezirin rankingpisteitä.
Tosin entisen SE-naisen kohdalla on varsin epäselvää, missä kunnossa hän on ja onko hän ylipäätään juoksukunnossa viikonloppuna. Siinä mielessä Nezirin tilanne ei ole niin hyvä, kuin miltä se pelkkää rankingia katsomalla vaikuttaa.
Elina Lampela (seiväshyppy)
Elina Lampelan tilanne on hieman samantyyppinen kuin Nezirilläkin. Kautensa vahvasti aloittanut Lampela on rankingissa sijalla 30 ja matkalla kisoihin, jos pystyy perusvarmaan suorittamiseen Oulussa. Valitettavasti hänen edellinen kilpailunsa Espoossa päättyi kuitenkin pieneen loukkaantumiseen, eikä hänen kisakunnostaan ole varmuutta.
Lampelan nimi on kuitenkin ilmoittautuneiden listalla ja voitto tuloksella 430 parantaisi jo varsin merkittävästi hänen rankingtilannettaan. Vasta Oulun kisoissa saadaan kuitenkin vastaus siihen, pystyykö Lampela hyppäämään ja millaisessa tuloskunnossa hän on.
Salla Sipponen (kiekonheitto)
Viime viikolla Kööpenhaminassa uuden ennätyksensä 60,58 heittänyt ja ensimmäistä kertaa urallaan 60 metriä puhkaissut
Salla Sipponen on noussut hitaasti kiiruhtaen yhä ylemmäs MM-rankingissa. Tällä hetkellä Sipponen on sijalla 30 ja eroa sijaan 32 on kymmenen pistettä.
Oulussa Sipponen voi sinetöidä uransa ensimmäisen MM-kisamatkan onnistumalla hyvällä perustasollaan. Todennäköisesti jo voitto paremmalla tuloksella kuin 55,67 voi riittää, mutta on varsin todennäköistä, että Sipponen pystyy rankingkisoissa paljon parempaankin.
Kristian Pulli (pituushyppy)
Pituushypyn SE-mies ja olympiafinalisti
Kristian Pulli on keikkunut rankingissa vaarallisesti viimeisillä kisapaikoilla jo useamman viikon ajan. Iskun paikka Oslon Timanttiliigassa vesittyi huonoihin olosuhteisiin, mutta tästä huolimatta entisen kolmiloikkaajan tilanne MM-rankingissa on varsin lupaava.
Pulli on tällä hetkellä sijalla 30 ja hänellä on turvaa 15 pistettä. Oulussa hänellä on erinomainen mahdollisuus varmistella kisapaikkaansa suoritumalla omalla hyvällä perustasollaan. Voitto tuloksella 775 tai parempi nostaisi jo varsin hyvin hänen rankingpisteitään ylöspäin.
Toni Keränen (keihäänheitto)
Juuri Kuortaneella hienon uuden ennätyksensä heittänyt
Toni Keränen on kuin varkain nousemassa mukaan MM-kisajoukkueeseen. Vuosikausia loukkaantumisten kanssa paininut Keränen on vielä ensimmäisenä miehenä rankingin ulkopuolella, mutta hän pystyy parantamaan merkittävästi rankingpisteitään onnistumalla Oulussa.
Keihäänheiton ranking on viimeisen sijojen kohdalla hyvin tasainen, eikä Keräseltä tarvita välttämättä edes yli 80 metrin heittoa useamman miehen ohittamiseen. Loppusijoituksesta riittäen jo noin 76-78 metrin heitto voisi riittää, ja yli 80 metrin kaari sinetöisi Keräsen matkan Eugeneen.
Kisapaikka vaatii parannusta
Nathalie Blomqvist (1500 metriä)
Useiden vaikeiden vuosien jälkeen 1500 metrin juoksija
Nathalie Blomqvist on päässyt kilpailemaan terveenä ja tehnyt useita hienoja juoksuja. Hänen tilanteensa rankingissa on hieman hämäävä, sillä hänellä on vasta neljä juostua tonnivitosen kilpailua, mistä johtuen häntä ei ole noteerattu vielä rankingissa ollenkaan.
Oulussa Blomqvist saa kuitenkin viidennen tuloksen, joka saattaa viedä hänet jopa MM-kisoihin. Ranking muuttunee viimeisen viikon aikana varsin paljon, joten on hieman haastavaa arvioida, millainen tulos Blomqvistilta MM-kisalippuun vaaditaan. Kilpailun voitto tuloksella 4.11,02 voisi kuitenkin olla sellainen suoritus, jolla MM-matkan voisi mahdollisesti lunastaa.
Heta Tuuri (korkeushyppy)
Lahden Motonet GP:ssä ennätyksensä 190 hypännyt
Heta Tuuri on ollut tiukasti Eugenen paikassa kiinni läpi koko alkukauden. Viimeisimmässä rankingissa hänen tilanteessa alkaa kuitenkin vaikuttaa varsin tukalalta. Tuuri on edelleen menossa kisoihin sijalla 31, mutta eroa tällä hetkellä ensimmäiseen kisoista ulos jäävään urheilijaan on vain neljä pistettä.
Tämä tarkoittaa sitä, että Tuuri tarvitsee Oulusta hyvän pistepotin, jotta hän ei tippuisi ulos rankingista. Haasteelliseksi tilanteen tekee se, että Lahden Ahkeran hyppääjän vire on ollut Lahden ennätyskisan jälkeen laskusuuntainen. Oulussa Tuurin on jälleen löydettävä hyppynsä ja voitettava kisa vähintään tuloksella 184. Jos Tuuri ei onnistu kisaa voittamaan, on hänen ylitettävä vähintään 186.
Elmo Lakka (110 metrin aidat)
Pika-aituri
Elmo Lakka on viikosta toiseen ollut rankingissa joko viimeisillä kisapaikoilla tai ensimmäisten ulos jäävien kohdalla. Viimeisimmässä listauksessa Arto Bryggaren SE:n viime kesänä rikkonut Lakka on jälleen menossa kisoihin viimeisenä miehenä, mutta paikka Eugenessa on kaikkea muuta kuin varma.
Oulussa Lakalta tarvitaan siis hyvää onnistumista, jotta hän pysyisi sisällä rankingissa. Voitto ja tulos 13,45 luultavasti tekisivät kisamatkasta satavarman, mutta jo voitto tuloksella 13,61 vahvistaisi hänen asemiaan varsin hyvin. Epäonnistumista Oulussa Lakan MM-paikka ei kuitenkaan kestä.
Henri Liipola (moukarinheitto)
Alkukaudesta Portugalissa pitkästä aikaa 75 metrin rajan rikkonut
Henri Liipola voi nousta Seppäsen ja Kankaan seuraksi MM-kisamatkalle, mutta se vaatii häneltä vielä hyvää suorittamista Oulussa. Tällä hetkellä Liipola on ensimmäisenä miehenä jäämässä kisoista ulos, joten rankingkisoista pitää saada hyvä pistepotti, jotta Liipola pääsisi uransa ensimmäiselle MM-matkalle.
Hänenkin kohdallaan on hieman haasteellista arvioida, millainen tulos Oulussa vaaditaan. Voitto ja vähintään 73,87 metrin kaari voisi olla riittävä näyttö, mutta Liipolan jäädessä kakkoseksi pitäisi hänen todennäköisesti heittää yli 75 metriä.
Topias Laine (keihäänheitto)
Loukkaantumismurheista kärsinyt keihäänheiton nuorten Euroopan mestari
Topias Laine avaa ainakin ilmoittautumislistojen mukaan kisakautensa Oulussa. HKV:n heittäjä oli pitkään rankingissa sisällä, mutta kilpailemattomuus on sysännyt hänet kisapaikkojen ulkopuolelle.
Laineen kunto on loukkaantumisten jälkeen arvoitus, mutta hänellä on siitä huolimatta edelleen mahdollisuudet päästä mukaan MM-kisoihin. Se vaatii kuitenkin Oulussa yli 80 metrin kaarta. Voittaessaan Laineelta vaaditaan tulos 80,10, kakkossijalla 81,50 ja kolmanneksi jäädessään 82,21. Tämän lisäksi hänen pitäisi myös pystyä voittamaan Toni Keränen.
Camilla Richardsson (5000 metriä)
Camilla Richardssonin nostaminen MM-spekulaatioihin on hieman teoreettista, sillä hän on kertonut haastatteluissa juoksevansa Oulussa 10 000 metriä, jolla matkalla hänellä ei ole mahdollisuuksia päästä MM-kisoihin. Hän on kuitenkin ilmoittautunut myös 5000 metrille, joten hänellä lienee vielä mahdollisuus muuttaa suunnitelmiaan.
Tällä hetkellä Richardsson on 5000 metrin rankingissa sijalla 46, kun 42 urheilijaa kelpuutetaan mukaan. Oulussa Richardssonin pitäisi siis pystyä parantamaan rankingpisteitään. Mikäli kisapaikkaan vaadittava raja ei nouse, riittäisi Richardssonille voitto tuloksella 15.36,93. Todennäköisesti kisoihin päästäkseen pitää kuitenkin juosta uudet ennätyslukemat.
Kisapaikka vaatii erinomaista onnistumista
Kristiina Halonen (400 metrin aidat)
Tasaisen varmasti 57 sekunnin pintaan läpi kauden juossut
Kristiina Halonen on noussut hyvillä otteillaan varsin lähelle MM-kisapaikkaa. Hän on tällä hetkellä rankingissa sijalla 47 ja matkaa viimeiseen kisapaikkaan on 26 pistettä. Tämä tarkoittaa sitä, että kisoihin päästäkseen Halosen on onnistuttava maksimaalisella huipputasollaan.
MM-rankingissa on varsin suuri ero sijojen 39 ja 40 välillä, eli käytännössä Halonen voi nousta korkeintaan sijalle 40. Tälle sijalle pitäisi kuitenkin päästä mahdollisimman kovilla pisteillä, jotta kukaan muu ei nousisi edelle. Hyvä tavoitetulos Haloselle voisi olla 56,62, jolla hän nousisi kokonaispisteisiin 1175, kun tällä hetkellä sijalla 40 olevalla Portugalin
Vera Barbosalla pisteitä on 1168.
Sini Lällä (korkeushyppy)
Hallissa ennätyslukemansa 190 hypännyt
Sini Lällä voi nousta Junnilan ja mahdollisesti Tuurin seuraksi mukaan MM-kisoihin, mutta se edellyttää huippuonnistumista. Lällä on rankingissa sijalla 37 ja eroa viimeiseen kisapaikkaan on 11 pistettä.
Riittävät pisteet kisapaikkaan kerätäkseen Lällän täytyy todennäköisesti voittaa Oulussa ja hypätä vähintään 187. Jos Lällä ei kisaa voita, on hänen ylitettävä ainakin 189. Onkin toivottava, ettei kisapaikkansa jo varmistaneen Junnilan osanotto tiputa Tuuria tai Lällää tai pahimmassa tapauksessa molempia pois kisoista.
Sanne Erkkola (keihäänheitto)
Sanne Erkkola pysyi pitkään sisällä MM-rankingissa, mutta alkukauden vaisut otteet ovat pudottaneet turkulaisheittäjän sijalle 35 ja eroa viimeiseen kisapaikkaan on kymmenen pistettä. Erkkolalla on siis edelleen mahdollisuus lunastaa kisapaikka, mutta tämän kauden heitot eivät toistaiseksi ole antaneet siitä viitteitä.
Oulussa Erkkolan kisapaikka vaatii ehdottomasti kauden parasta tulosta. Kisapaikka varmistuisi luultavasti voitolla ja tuloksella 59,82, mutta myös voitto tuloksella 58,47 voisi riittää. Kumpikin tulos vaatisi kuitenkin selvää parannusta toistaiseksi nähtyyn heittämiseen.
Saga Andersson (seiväshyppy)
Monien vaikeiden vuosien jälkeen
Saga Andersson on pystynyt tällä kaudella jo kahdesti hyppäämään uudet ennätyslukemansa 445. Uran uusi nousu on nostanut Anderssonin myös kolkuttelemaan MM-kisojen portteja. Esbo IF:n hyppääjä on sijalla 38 ja eroa sijaan 32 on 14 pistettä.
Periaatteessa tämä tarkoittaa sitä, että Andersson voisi nousta kisakoneeseen voitolla ja tuloksella 439 tai kakkossijalla ja tuloksella 445. Luultavasti tämä tulos ei kuitenkaan riittäisi, vaan Anderssonilta vaadittaneen kisan voittoa ja uusia ennätyslukemia. Tulos 455 ja voitto toisi todennäköisesti varman kisapaikan.
Maria Huntington & Saga Vanninen (seitsenottelu)
Kauden ensimmäisen kilpailunsa lämmittelyssä harmittavasti loukkaantunut
Maria Huntington on selkä seinää vasten kauden ensimmäisessä ottelussaan. Hänen pitää suoriutua kahden päivän urakastaan erinomaisesti tai hänen Berliinin EM-kisoissa 2018 alkanut arvokisaputkensa katkeaa.
Tällä hetkellä Huntington on sijalla 29, kun otteluun otetaan mukaan vain 24 parasta. Sijalle 24 nouseminen vaatisi tällä hetkellä Oulusta voittoa tuloksella 6218, mutta muiden parantaessa vaaditaan tamperelaisottelijalta yli 6300 pisteen sarja.
Nuorten maailman- ja Euroopan mestari
Saga Vanninen on vieläkin tiukemmassa tilanteessa. Rankingin kautta hänellä ei käytännössä ole enää mahdollisuuksia kisakoneeseen nousta, joten häneltä vaaditaan suora kisaraja 6420.
Tommi Holttinen & Urho Kujanpää (seiväshyppy)
Myös kahdella muulla miehellä on Mikko Paavolan lisäksi mahdollisuus nousta mukaan MM-kisoihin.
Tommi Holttinen ja
Urho Kujanpää ovat molemmat iskuasemissa rankingissa sijoilla 34 ja 36. Molemmilta kisapaikka edellyttää kuitenkin erinomaista suorittamista viikonloppuna.
Holttiselle MM-kisapaikka voisi irrota voitolla ja tuloksella 551, mutta todennäköisesti se voi vaatia jopa voittoa tuloksella 567. Kujanpäälle puolestaan voitto tuloksella 567 toisi parhaassa tapauksessa matkan Eugeneen, mutta voi olla, että MM-kisaraja 580 on ainoa tie kisoihin hänen kohdallaan. Miesten seipäässä pitää toivoa naisten korkeuden tavoin, ettei jo käytännössä varma kisoihin lähtijä Mikko Paavola tiputa Holttista tai Kujanpäätä pois kisoista.
Suvi Koskinen & Sara Killinen (moukarinheitto)
Uudet 70 metrin naiset
Suvi Koskinen ja
Sara Killinen ovat edelleen ainakin teoriassa mukana MM-kisapaikan metsästyksessä. Heistä Koskisella voisi olla teoreettiset mahdollisuudet nousta kisakoneeseen voitolla ja tuloksella 72,44, mutta käytännössä heistä molempien MM-matka edellyttänee kisarajaa 72,50.
Jutussa mainittujen urheilijoiden lisäksi myös kävelijä
Enni Nurmella on mahdollisuus päästä mukaan MM-kisoihin. Hän on 20 kilometrin rankingissa sijalla 61, kun 60 parasta otetaan kisoihin mukaan. Hänellä ei kuitenkaan ole enää mahdollisuuksia parantaa pisteitään, joten hänen pitää toivoa poisjääntejä edellä olevilta.
Loppuhuomautus
Kaikki tässä jutussa esitetyt laskelmat ovat täysin teoreettisia, sillä viimeisellä viikolla ranking muuttuu todella paljon monien maiden mestaruuskisojen vuoksi. Lisäksi on vaikea arvioida, kuinka paljon Nathalie Blomqvistin kaltaisia tapauksia on, joilta puuttuu viides tarvittava tulos rankingia varten.
Rankingia voivat muuttaa myös kansainvälisen yleisurheiluliiton jakamat solidaarisuuspaikat maille, jotka eivät muuten saisi yhtään edustajaa kisoihin. Ranking voi muuttua myös poisjääntien myötä, joita ei vielä ole huomioitu.
Oulun kisoissa riittää kuitenkin panosta todella monille suomalaisille ja jo nyt näyttää varmalta, että Eugeneen matkaava joukkue on isoin viimeiseen viiteentoista vuoteen.