Yleisurheilua vuonna 1922 – Nurmi löi Kolehmaisen ennätyksen, sinivalkoiset voitokkaina Euroopassa

Selvää jälkeä Lontoossa

Suomen edustajat Englannin avoimiin valittiin katsastuskisoissa, jotka pidettiin juhannuksen korvilla Tampereella Pyynikin kentällä. Samalla ratkottiin myös ensimmäinen Suomen mestaruus uudessa lajissa, 3000 metrin estejuoksussa. Sen voitti ylivoimaisesti Paavo Nurmi, jonka voittoaika 9.54,8 oli esteiden ensimmäinen epävirallinen Suomen ennätys.

Tuoretta lajia ei ehkä täysin arvostettu Suomessa. Kentän reunalle pakkautunut yleisö hirnahteli äänekkäästi, kun kokemattomat estemiehet polskivat käsipohjaa vesihaudassa.

Englannin avoimet pidettiin kesä–heinäkuun vaihteessa Lontoossa Stamford Bridgen kentällä, joka nykyisin assosioituu enemmän jalkapalloon. Suomalaiset tekivät selvää jälkeä. Nurmi voitti kahden mailin esteet ja neljän mailin sileän. Esteissä vastaan asettui Antwerpenin olympiavoittaja Percy Hodge, joka tipahti rattailta heti, kun Nurmi nykäisi isomman vaihteen pykälään. Kisan jälkeen kävi Britannian kuningaskin lyömässä kättä juoksijain kuninkaan kanssa.

Antwerpenin kisojen olympiavoittaja Vilho Tuulos pieksi vastustajansa kolmiloikkauksessa, toinen olympiaykkönen Ville Pörhölä voitti kuulan, tuleva olympiakakkonen Vilho Niittymaa vei kiekon ja olympiapronssimitalisti Paavo Johansson (myöh. Jaale) tirvaisi kepin kauimmaksi. Koskaan myöhemmin ei Suomen yleisurheilumaajoukkue ole osallistunut arvokisojen tapaisiin taistoihin niin, että joukkueen kuudesta jäsenestä viisi on pokannut itselleen voittopytyn. Ykkössijaa vaille jäi vain kokenut olympiasankari Hannes Kolehmainen, jonka Nurmi kellisti neljällä maililla näiden harvinaisessa keskinäisessä yhteenotossa. Hymyilevä Hannes kisaili Stamford Bridgellä vain sen vuoksi, että jatkoi heti matkaansa Pariisin kutsukilpailuihin.

Gallian kukko höyhennettiin ensimmäisesä maaottelussa

Suomen maaotteluhistoria alkoi syyskuussa 1922, jolloin härmäläiset kohtasivat Pariisiissa Ranskan. Historiallinen yksipäiväinen mittelö käytiin Stade Bergeyressä, joka sijaitsi Rue Edgar Poe -kadulla useimpien Pariisin-kävijöiden tunteman Buttes Chaumont -puiston vieressä. Stadion on jyrätty atomeiksi jo aikapäiviä sitten, ja nykyisin sen paikalla on asuintaloja.

Sinivalkoiset ottivat maaottelun tosissaan, kuten aina. Eurooppaan lähdettiin ehdottomalla ykkösjoukkueella, joka kuului 1920-luvun alussa vanhan mantereen kovimpiin. Matka kulki laiva–juna-yhdistelmällä Ruotsin ja Saksan halki. Tosin kulujen minimoimiseksi ryhmän koko pidettiin pienenä, ja moni joutui urakoimaan useamman lajin. Esimerkiksi matkalaukullisen SM-mitaleita urallaan kerännyt Erik Wilén laitettiin raatamaan viisi lajia yhden iltapäivän aikana. Voitot tulivat 400 metrin sileän ja 110 metrin aitojen lisäksi kummassakin viestissä. Viimeisessä lajissa eli 400 metrin aidoissa HIFK:n sälli oli jo niin kuitti, että sai tyytyä neljänteen sijaan eli jäännöspisteeseen.

Nurmikaan ei karsastanut urakointia. Hän ennakoi samassa kaupungissa parin vuoden kuluttua pidettäviä olympiakisoja ja voitti iltapäivän aikana niin 1500 metriä kuin 5000 metriä varpaitaan heilutellen. Pörhöläkin santsasi maaottelupisteitä kahmimalla ykköstilan kuulassa ja limputtamalla kiekossa kolmanteen sijaan oikeuttavat lukemat.

Ranskanmaalta lohkesi selvä maaotteluvoitto pistein 102-78. Sen lisäksi saatiin tuliaisiksi kaksi Suomen ennätystä: talvi- ja jatkosodan tykistökomentaja Bror Kraemer leijaili 187 sentin korkeudella killuneen riman yli ja vaakasuuntaan hyppäävä Vilho Tuulos lojautti lankulta 715 ilman välilaskuja.

Hoff hoiteli seiväsmarkkinat

Vuonna 1922 alkoi norjalaisen Charles Hoffin lyhyt valtakausi seiväshypyssä. Hän kohotti syksyllä lajin maailmanennätyksen lukemiin 412. Jäntevän turskanpurijan ylivoimasta kertoo se, että tilaston kakkossijan miehittäneet jenkit Ed Knourek ja Ralph Spearow ylittivät kauden aikana “vain” 396. Hyppytekniikaltaan Hoff muistutti nykypäivien Armand Duplantista: vinha vauhtijuoksu ja riman päällä tehokas linkkuveitsiliike.

Hoff oli omalaatuinen persoona, joka omisti Norjassa urheilulehden. Jos hän ei pitänyt kilpailevan aviisin artikkeleista, hän osti sen, jolloin kirjoittelun sävy muuttui säädylliseksi. Toisen maailmansodan aikana Hoff toimi maassaan urheilujohtajana ja teki yhteistyötä saksalaisten miehittäjien kanssa. Verileikkien tauottua tuomittiin johtavat yhteistoimintahenkilöt kuolemaan, mutta Hoff pienempänä kihona selvisi pitkällä vankeusrangaistuksella.

Paavo Nurmi – vuoden paras yleisurheilija maailmassa

Paavo Nurmi ansaitsi vuonna 1922 maailman parhaan yleisurheilijan tittelin. Hän matkusti syyskuussa Tukholmaan jahtaamaan 5000 metrin maailmanennätystä olympiastadionin laadukkaalla radalla. Ensimmäinen koe epäonnistui, koska kenttä kylpi liejussa sateen jäljiltä.

Lentävä suomalainen sai neuvoteltua toisen yrityksen muutaman päivän päähän. Nurmi puksutti kierroksia tasaisen tappavaa vauhtia, vilkuili aika ajoin taskunauristaan ja nuoli kaarteiden sisäreunat tarkasti kuin Lasse Virén konsanaan. Hannes Kolehmaisen samalla radalla 10 vuotta aikaisemmin kihauttama ennätys oli teräksistä sorttia; se ei murtuisi varpaita heilutellen. Kaksi rinkiä ennen maalia Nurmi oli kaksi sekuntia aikatauluaan jäljessä. Turun mies iski piikkivirsua tiilimurskaan entistä kiivaammin ja kiiti loppukierrokset tuli hännän alla. Aikaraudat pysähtyivät lukemiin 14.35,4, joten mahdottomana pidetty maailmanrekordi oli alentunut 1,2 sekunnilla.

Nurmen meno kaudella 1922 näytti ylivoimaiselta, mutta hänelle alkoi vähitellen ilmestyä kilpailijoita. Loppuvuodesta raportoitiin kotimaisissakin sanoma- ja urheilulehdissä amerikansuomalaisesta Ville “Willie” Ritolasta. New Yorkissa asunut karpenteri oli voittanut ensimmäisen kerran Yhdysvaltain mestaruuden 10 maililla ja maastojuoksussa. Hänestä kuultaisiin vielä.

• Lue myös edellinen osa: Vuosi 1921 yleisurheilussa

Lähteitä:
Hannus, Matti, Kultaiset kentät – Suomen yleisurheilun vuosisata. 1999.
Jukola, Martti, Huippu-urheilun historia. 1935, 1949, 1956.
Kolkka, Sulo, Maantieltä maailmanmaineeseen: kurkistelua suomalaisen kestävyysjuoksun kehitysvaiheisiin. 1936.
Quercetani, Roberto, Kilpakenttien kuninkaat. 1965.
Suomen Urheilulehti. 1922.
Tilastopaja.