Iivo Niskanen ja Ristomatti Hakola lähtevät miesten parisprinttiin sunnuntaina taistelemaan tiukasti voitosta.
Iivo Niskanen ja
Ristomatti Hakola lähtevät
Seefeldin MM-kisojen parisprinttin kirkastamaan parin viikon takaista Salpausselän kisojen parisprintin kolmossijaa. Lahdessa sijoitukseensa silmin nähden pettynyt kaksikko pystyy parantamaan suoritustaan Seefeldissä. Niskanen osoitti lauantain skiathlonissa olevansa kerrassaan järkyttävässä iskussa ja viimeisimpien tietojen mukaan myös kisassa tulleesta takareisikrampista on selvitty säikähdyksellä. Hakola puolestaan teki asiallisen esityksen torstaisessa MM-sprintissä ilman suurempaa loistoa.
Hakola on tällä kaudella keskittynyt nimenomaan perinteisen tyylin kehittämiseen ja se on näkynyt hänen suorituksissaan. Hän oli Salpausselän parisprintin ankkuriosuudella ainoa, joka pysyi viimeisessä nousussa
Johannes Hösflöt Kläbon tuntumassa. Esimerkiksi Italian
Federico Pellegrino jäi selvästi jälkeen. Niskanen on pokannut arvokisamitalin parisprintistä jokaisella yrittämällään, eikä halua tyytyä vähempään tälläkään kertaa. Ennusmerkit Suomen mitalille ovat loistavat, eikä kultamitalikaan olisi suuri yllätys.
Onko Norjan suosikkikaksikko voimissaan?
Norjan kaksikko Kläbo -
Emil Iversen on etukäteen kilpailun suurin voittajasuosikki. He voittivat Salpausselän kenraalin ja ovat muutenkin esiintyneet tällä kaudella vakuuttavasti - lauantaista skiathlonia lukuunottamatta. Molemmat norjalaiset jäivät kuin seisomaan, kun Niskanen ja Bolshunov nostivat kierroksia perinteisen osuudella. Niskanen ehti kaatumaankin juottopisteellä ja jäi rytäkässä 15-20 sekuntia, mutta oli silti suksienvaihdossa lähes puoli minuuttia norjalasikaksikkoa edellä. Kisan toisella puolikkaalla Kläbo ja Iversen todennäköisesti säästelivät jo parisprinttiin, kun huomasivat, ettei kärkeen ollut mahdollisuuksia.
Joka tapauksessa molemmat norjalaiset ovat hiihtäneet MM-kisoissa jo sprintin kaikki erävaiheet ja nyt 30 km skiathlonin, jossa menivät jo avauspuolikkaalla hapoille. Iversen tulee siis olemaan skiathlonin perusteella hätää kärsimässä, kun Niskanen painaa kaasun pohjaan osuudellaan. Samaa voi sanoa toki kaikista muistakin Niskasen vastustajista. Venäjä teki muista poikkeavan ratkaisun ja laittoi avausosuudelle sprintissä pronssille hiihtäneen kirimies
Gleb Retivykhin ja ankkurina heillä hiihtää skiathlonin hopeamitalisti
Aleksandr Bolshunov. Muut suosikit ovat laittaneet distanssimiehen avausosuudella ja kirimiehen ankkuriksi.
Väkivahva Italia
Italialla on myös erittäin vahva kaksikko sunnuntain kisaan:
Francesco de Fabiani -
Federico Pellegrino. De Fabiani jätti hieman yllättäen skiathlonin hiihtämättä, vaikka olisi kuulunut siinä ehdottomasti mitalisuosikkeihin. Se kertonee omaa kieltään siitä, kuinka vahvasti italialaiskaksikko uskoo menestykseen parisprintissä. MM-kisoja edeltäneessä Cognen vapaan sprintissä kaksikko otti jopa kaksoisvoiton. Salpausselällä kaksikko oli jopa yllättävän vaisu ollen parisprintissä vasta kuudes.
Yllätysvalmis Ruotsi
Ruotsin kaksikko
Viktor Thorn -
Calle Halfvasson töppäili itsensä ulos sprinttierissä taktisesti heikoilla hiihdoilla: molemmat tuhlasivat voimansa jo alkumatkalla. Thorn kuitenkin säväytti sprinttikarsinnassa ollen sen nopein. Halfvarsson puolestaan osoitti Salpausselän parisprintissä vahvaa virettä. Molemmat ruotsalaiset jättivät skiathlonin hiihtämättä ja keskittyivät parisprinttiin.
MUOKKAUS: Thorn on sairastanut ja hänet korvaa
Oskar Svensson.
Vihjeet Veikkauksen peleihin
Mikäli Niskasen isku on parisprintissä samaa luokkaa kuin skiathlonissa, ovat avausosuuden vastustajat pulassa. Niskasen osuudella kovimmilla uhkaajilla hiihtävät Iversen, Retivykh, Thorn ja de Fabiani. On vaikea uskoa Thornin ja Retivykhin pysyvän kolmea osuutta Niskasen vauhdissa. Iversen voisi siihen parhaimmillaan ollessaan pystyä, mutta skiathlon niiaus heittää epäilyksen varjon norjalaisen päivän vireen ylle. de Fabiani on hyvä roikkumaan, mutta Niskasen vauhti lienee hänellekin liikaa viimeistään kolmannella kierroksella.
Viimestään toisella osuudella Niskanen laittaa kaasun pohjaan ja tekee eroa muihin. Hakolan tehtävä on säilyttää etumatka superkoviin jahtaajiin nähden. Kläbo, Bolshunov, Pellegrino ja Halfvarsson laittavat taatusti Hakolan ahtaalle. Mikäli Niskanen saa revittyä riittävän eron muihin, on Hakolalla hyvät mahdollisuudet tuoda Suomi voittajana maaliin. Kirjoitushetkellä Suomen peliosuus on vasta kolmanneksi suurin (19,5%) Norjan ja Venäjän jälkeen.
Peli-idea - Supertripla 1
Voittaja | Suomi |
Toinen | Venäjä, Norja, Italia, Ruotsi |
Kolmas | Venäjä, Norja, Italia, Ruotsi |
Rivimäärä | 12 riviä |
Rivin hinta | 2,40 € (minimipanoksella 0,20 €) |
Peliaika päättyy | 24.2. klo 12:28 |
TV | Yle 2 |