Jessie Diggins päättää pitkän ja arvokkaan uransa kotiladuilla USA:n Lake Placidissa.
Yhdysvaltain Lake Placidissa päätetään naisten maastohiihdon maailmancup sunnuntaina 20 km vapaan hiihtotavan yhteislähtöön. Kilpailun isoimmat katseet ovat uransa päättävässä
Jessie Digginsissä, joka on jo varmistanut maailmancupin kokonaiskilpailun sekä distanssicupin voiton.
Digginsin ura ei voisi päättyä hienomalla tavalla, kun viimeinen kilpailu käydään hänen kotimaisemissaan USA:ssa ja matkana on hänen bravuurinsa 20 km (v) yhteislähtö.
Extralatausta on varmasti yhdysvaltalaisen tekemisessä viimeiseen kilpailuun ja häntä voi odottaa voittokamppailuun. Jaksavalta Digginsiltä löytyy edelleen pätevä kiri lopussa ja oletusarvo on että hänet nähdään palkintopallilla.
Suosikit
Kilpailun ennakkosuosikiksi on kuitenkin yllättäin Ruotsin
Linn Svahn, joka on ollut aivan hurjassa kevätvireessä. Holmenkollen 50 km (v) kilpailussa Svahn oli peräti toinen
Frida Karlssonin karattua kilpailun voittoon.
20 km kilpailuissa voitot usein ollaan ratkaistu loppukireissä ja hurjavireinen Svahn täytyy nostaa paperilla ykköseksi ennen Karlssonia ja Digginsiä.
Myös ykköshaastaja Svahnille tulee kovista kirinaisista.
Jonna Sundling on Svahnin tapaan ollut todella kovassa kevätvireessä ja hän oli Holmenkollenin 50 km kilpailussa kolmas.
Ruotsilla on myös ollut erittäin onnistunut suksi Lake Placidissa, joten voi hyvin olla että Ruotsi vie jopa kaikki kärkisijat palkintopallilla.
Haastajat
Suosikkinelikko Karlsson, Diggins, Svahn ja Sundling vaikuttaa tällä hetkellä todella vakuuttavalta, joten voi hyvin olla ettei haastajilla ole asemaa palkintopallille.
Ensimmäisenä sinne voisi olla tyrkyllä Norjan
Heidi Weng, joka on onnistunut tällä kaudella kaikissa distanssikilpailuissa varsin hyvin. Holmenkollenilla Weng oli neljäs.
Samoin Norjan
Karoline Grøtting on mahdollinen menestyjä Lake Placidissa. Grøtting esitti todella vahvan hiihdon Norjassa ollen peräti viides raskaassa 50 km kilpailussa.
Astrid Öyre Slindin käyrä on sen sijaan ollut norjalaisista hieman alaspäin, kuten myös Ruotsin
Moa Ilarin sekä Itävallan
Teresa Stadloberin. Molempien menestys päätösmatkalla olisi pieni yllätys.
Ebba Andersson ei sen sijaan starttaa kilpailuun latuinkaan.
Suomalaisista mukana ovat
Johanna Matintalo,
Jasmi Joensuu ja
Jasmin Kähärä. Suomen kolmikolle sijoitus 15 parhaan joukossa olisi jo hieno saavutus, sillä kärkiporukassa riittää sekä kovia matkavauhdin pitäjiä että tiukkoja kirinaisia.
Katso kohteet ja kertoimet