Sairasteluista kärsinyt Niskanen saattaa kokea sunnuntaina harvinaisen tappion suomalaishiihtäjälle mielimatkallaan.
Sunnuntaina
Salpausselän kisat huipentuvat perinteisen hiihtotavan väliaikalähtökilpailuihin. Kisamuoto on tunnetusti hyvin monelle suomalaishiihtäjälle mieluinen, joten odotukset miesten kympin
maailmancupin kisaa kohtaan ovat korkealla.
Ennen kauden päätavoitettaan sairastunut
Iivo Niskanen on luonnollisesti viivalle saapuessaan mielenkiintoisin suomalaisnimi. Niskanen ei ole kauden aikana missään vaiheessa päässyt aiemmilta kausilta tuttuun lentoon, mutta tästä huolimatta hän on saavuttanut mielimatkallaan sijat 2, 4 ja 5.
Toiveet olympiamenestyksestä romuttanut sairastelu saattaa kuitenkin edelleen hidastaa Niskasen menoa, joten voi olla, ettei hän ole tällä kertaa edes kilpailun paras suomalainen.
Arsi Ruuskanen on päässyt loistavaan kevätkuntoon ja saavutti juuri viikko sitten Falunissa uransa parhaan maailmancupin sijoituksen (6:s).
Mikäli Ruuskanen tai joku muu suomalainen onnistuisi päihittämään Niskasen perinteisellä hiihtotavalla ja väliaikalähdöllä hiihdettävässä maailmancupin kilpailussa, olisi se erittäin harvinaista. Edellisen kerran näin kävi 17.12.2023 Trondheimissa, kun
Markus Vuorela kepitti kolminkertaisen olympiavoittajan 0,8 sekunnin erolla perinteisen kympillä.
Tämä onkin Niskasen ainoa tappio toiselle suomalaishiihtäjälle viimeisen 10 vuoden aikana, jos huomioon otetaan vain sellaiset kilpailut, joissa Niskanen on hiihtänyt maaliin. Ennen kahden ja puolen vuoden takaista Trondheimin kisaa vastaava tilastoharvinaisuus tapahtui Falunissa kevätkaudella 2016.
Niskasen ja Ruuskasen lisäksi suomalaisilta voidaan odottaa vahvaa kokonaispanosta myös muiden hiihtäjien osalta. Ainakin Falunissa uransa parhaan hiihdon tehnyt
Alexander Ståhlberg, Markus Vuorela,
Lauri Vuorinen,
Petteri Koivisto sekä kansainvälisen uransa sunnuntaina päättävä
Perttu Hyvärinen voivat hiihtää 30 parhaan joukkoon.
Lisäksi on mielenkiintoista nähdä, millaiseen vauhtiin vuosi sitten Trondheimin MM-kympillä kymmenenneksi yltänyt
Ville Ahonen pystyy. Ahosen kausi on ollut tällä kertaa astetta vaisumpi, mutta häneltä on nähty useampana vuosina hyviä suorituksia Lahden Salpausselän maastoissa.
Pystyykö Nyenget horjuttamaan Kläbon valta-asemaa?
Johannes Hösflot Kläbo on ollut hurjassa iskussa läpi vuoden 2026. Hän aloitti voittoputkensa Gomsissa ennen olympialaisia kahdella maailmancupin voitolla ja nyt hänellä on tilillään jo kahdeksan peräkkäistä henkilökohtaisen kisan voittoa ja jos olympialaisten kaksi viestikultaa lasketaan mukaan, on norjalainen hirmu tuulettanut voittoa jo kymmenessä startissa peräjälkeen.
Näistä lähtökohdista Salpausselän kympin kisan ykkössuosikin nimeäminen ei ole kovinkaan haastavaa. Perinteisen väliaikalähtö on Kläbolle erinomainen kisamuoto, joten kaikkien muiden pitää venyä äärimmilleen, jos he aikovat kammeta rakettimies-Kläbon pois ykköspaikalta.
Tiukimmin Kläboa haastaa hänen maanmiehensä
Martin Löwström Nyenget, joka on perinteisen väliaikakisoissa pärjännyt parin viime kauden otannalla jopa Kläboa paremmin. Nyenget haluaa varmasti voittaa myös sunnuntaina, mutta ennakkoon hänen maanmiehensä on ainakin aavistuksen verran vahvempi.
Norjalaisista
Mattis Stenshagen juhli perinteisen kympin voittoa Tour de Skillä Toblachissa, mutta hänen ainoaksi olympiastartikseen jäänyt vaisu suoritus skiathlonissa antaa viitteitä siitä, että Stenshagenin vahvin kunto jäi Tourille.
Harald Östberg Amundsen on puolestaan suosikki palkintokorokkeelle, mutta Kläbon ja Nyengetin tahti lienee hänelle liian tuimaa.
Andreas Fjorden Reen tilanne lienee hyvin samankaltainen. Norjan olympiajoukkueen ulkopuolelle jäänyt Ree teki Falunissa vahvan hiihdon, mutta vapaan hiihtotavan väliaikalähdöt ovat hänelle astetta perinteisellä käytäviä parempia syömähampaita.
Norjalaisten ylivaltaa ei tälläkään kertaa tuskin kukaan pysty horjuttamaan, ellei Iivo Niskanen ole onnistunut toipumaan sairastelun jälkeen huippuiskuun. Kauden avauksessa Rukalla
Mika Vermeulen rikkoi toki norjalaisrintaman tällä matkalla, mutta Rukan jälkeen Vermeulenin kausi on ollut todellinen Via Dolorosa.
Katso kohteet ja kertoimet