fi

Jatkuuko Arttu Heikkisen vahva kevätvire Holmenkollenilla - Kuittaako Samuelsson pikakisacupin voiton?


Miesampumahiihtäjien kolmipäiväinen urakka Oslossa alkaa perjantaina pikakilpailulla.
Veijo Vaakanainen: 19.03.2026 20:00Ampumahiihto
Jatkuuko Arttu Heikkisen vahva kevätvire Holmenkollenilla - Kuittaako Samuelsson pikakisacupin voiton?
Kuva: Suomen Ampumahiihtoliitto
Veikkaus
Arttu Heikkinen.
Miesten pikakilpailu, pelikohteet tästä.
Kaupallinen yhteistyö: Veikkaus
Ampumahiihdon maailmancupin viimeinen kisaviikonloppu Norjan Holmenkollenilla alkaa perjantaina myös miesten osalta. Ensimmäisenä kisattava pikakilpailu on suomalaismiehille tärkeä kisa sunnuntain takaa-ajoa ajatellen, sillä ainoastaan Tero Seppälä on pääsemässä mukaan maailmancupin sijoituksensa perusteella.

Muilta suomalaisilta vaaditaan siis hyviä suorituksia sekä perjantain pikakilpailussa että lauantain takaa-ajossa, jotta paikka maailmancup-kauden viimeiseen starttiin aukeaisi. Hyvien pisteiden kerääminen Holmenkollenin kisoista on luonnollisesti helpompaa, jos saavuttaa perjantaina hyvät lähtöasetelmat seuraavan päivän takaa-ajoon.

Yksi suomalaismiehistä, jolta voidaan odottaa kauden päätöskisoissa hyviä otteita, on Arttu Heikkinen. Suurimman osan kaudesta IBU Cupin puolella kisannut Heikkinen oli viikko sitten Otepäässä uransa parhaassa vedossa saavuttaen takaa-ajossa sijan 14.

Heikkinen on pitänyt varsin hyvää hiihtovauhtia viimeviikkoisen pikakilpailun viimeisen lenkin hyytymistä lukuun ottamatta ja ampunut aiempia keskiarvojaan paremmin. Jos Heikkinen pystyy jatkamaan samaa ampumavirettä myös Oslossa, voi hän hyvinkin olla perjantaina 20 parhaan joukossa.

Myös Olli Hiidensalo tarvinnee vielä Holmenkollenin kisoista lisäpisteitä, jotta hän saisi kisata kaikki kolme starttia. Hiidensalon hiihtovauhti ei tunnetusti ole aivan terävintä, joten häneltä vaaditaan tälläkin kertaa kymmentä osumaa hyvää sijoitusta ajatellen.

Tuomas Harjula on jatkanut loppukaudesta olympialaisissa alkaneita hyviä otteitaan, vaikka hänen hiihtovauhdissaan näkyykin jo väsymystä. Hiidensalon tavoin hänkin tarvitsee hyvään sijoitukseen nolla-ammunnan. Hänelle paras iskun paikka onkin takaa-ajo, mitä ajatellen hän tarvitsisi hyvät lähtöasetelmat.

Otto Inveniuksen iskukyky Holmenkollenilla on suuri arvoitus. Mahtavasti sujuneiden olympialaisten jälkeen hän on sairastellut ja päässyt kisaamaan vain kerran. Otepään pikakilpailussa viikko sitten hän oli vaikeuksissa sekä ladulla että ampumapenkalla, joten odotukset häntä kohtaan ovat tällä kertaa varsin maltilliset.

Tero Seppälällekin Otepään viikonloppu oli ennakko-odotuksiin peilaten suuri pettymys. Läpi kauden hänen kohdallaan on Etusuoran ennakoissa todettu, että hän voi ampumapaikalla onnistuessaan kutitella paikkaa 10 parhaan joukossa. Toistaiseksi tällaista onnistumista ei kuitenkaan ole vielä tämän kauden pikakilpailuissa nähty.

Sebastian Samuelsson kiinni uransa ensimmäisessä lajicupin voitossa


Ruotsin Sebastian Samuelsson on ollut maailman huipulla jo kahden olympiadin ajan. Toistaiseksi arvokisoissa menestystä niittänyt ruotsalainen ei ole kuitenkaan onnistunut vielä maailmancupin puolella juhlimaan kokonaiscupissa tai lajicupeissa. Tänä vuonna hänellä on kuitenkin erinomainen mahdollisuus saavuttaa uransa ensimmäinen cup-voittajalle jaettava kristallipallo.

Ennen kauden viimeistä pikamatkan starttia Samuelssonilla on cupissa 45 pisteen etumatka Ranskan Eric Perrot’hon. Tämä tarkoittaa sitä, että perjantaina Samuelssonilla riittää viides sija cup-voiton varmistamiseen myös siinä tapauksessa, että Perrot onnistuisi voittamaan Holmenkollenin pikakilpailun.

Kohti maailmancupin kokonaiskilpailun ylivoimaista voittoa matkaava Perrot kuuluu luonnollisesti kilpailun suurimpiin ennakkosuosikkeihin, joten todennäköisesti Samuelssonilla ei ole varaa epäonnistua kauden viimeisessä pikakisassa. Tosin ainakaan toistaiseksi Perrot ei ole onnistunut tällä kaudella pikakilpailua voittamaan,

Myöskään perjantaina Perrot ei ole suurin suosikki, sillä Norjan Sturla Holm Lägreid on ollut niin murhaavan kovassa vireessä olympialaisten jälkeen, että hänet on pakko nostaa tälläkin kertaa ylivoimaiseksi ykkössuosikiksi. Ainoa kauneusvirhe Lägreidillä maailmancupin viimeisen jakson aikana on Kontiolahden normaalimatkan kakkossija. Tämän jälkeen hän on tuulettanut kolmea peräkkäistä voittoa.

Lägreid on hiipinyt myös pikakilpailucupissa iskuetäisyydelle. Hän on vain neljä pistettä Perrot’n takana, eli Samuelssonilla on hurjaan norjalaiseen etumatkaa 51 pistettä. Tämä tarkoittaa sitä, että Samuelsson tarvitsee Lägreidin voittaessa seitsemännen sijan kärkipaikkansa säilyttämiseen.

Lägreidin lisäksi Norjan joukkueesta voi tunnetusti nimetä myös useampia muita urheilijoita, jotka pystyvät taistelemaan pikakisan voitosta heidän kotikisoissaan. Johan-Olav Botn, Vetle Sjåstad Christiansen, Johannes Dale-Skjevdal, Martin Uldal ja Isak Frey ovat kaikki osoittaneet kauden aikana kykynsä kivuta palkintokorokkeelle.

Norjalla on kauden päätöskisassa myös enemmän starttipaikkoja kuin kauden aiemmissa kisoissa, sillä IBU Cupin puolella menestystä niittäneet Sverre Dahlen Aspenes ja Ole Tafjord Suhrke saavat näytönpaikan korkeimmalla tasolla. Molemmat voivat olla kisan päätteeksi tuloslistalla yllättävän korkealla.

Norjan lisäksi myös lajin toisesta tämänhetkisestä mahtimaasta Ranskasta tulee kilpailuun useampi potentiaalinen urheilija. Keltaliivi Perrot’n lisäksi kärkisijoille voidaan odottaa ainakin Emilie Jacquelinia ja Quentin Fillon Maillet’ta. Myös Fabien Claude on ollut hyvässä kevätkunnossa.

Saksalaisten suurimmat menestystoiveet on kohdistettu Philipp Nawrathiin, joka oli viikko sitten Otepään pikakilpailussa kolmas. Toki myös Philipp Horn voi hyvällä ammunnalla olla korkealla, mutta hänelle hyviä ammuntoja tulee astetta harvemmin kuin Nawrathille.

Ruotsalaisista Samuelssonin lisäksi on luonnollisesti mainittava Martin Ponsiluoma. Tosin pikakilpailuissa ammunnat ovat olleet Ponsiluomalle jo pidemmän aikaa varsin haastavia.

Katso kohteet ja kertoimet
Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Veikkauksen kanssa. Miesten pikakilpailu, pelikohteet tästä. Rahapelaamisen ikäraja on 18 vuotta. Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi