Miesten perinteisen sprintissä on tuttuun tapaan vain yksi voittajasuosikki. Suomalaismiehiltä toivotaan valonpilkahdusta toistaiseksi valjuun sprinttivuoteen.
Miesten sprintit
hiihdon maailmancupissa ovat yleensä olleet voittajan osalta varsin helppoja ennustettavia, jos Norjan
Johannes Hösflot Kläbo on kilpailussa mukana. Perjantaina Ruotsin
Falunissa Kläbo palaa jälleen maailmancupiin, joten voittotaistosta ei tulle kovinkaan jännittävää.
Kläbon sprinttitilastot tältä kaudelta ovat toistaiseksi virheettömät: kuusi starttia, joista norjalainen supersprintteri on korjannut tililleen kuusi voittoa. Onkin erittäin epätodennäköistä, että tähän sarjaan tulisi kauneusvirhettä myöskään Falunissa.
Edellisen kerran Kläbo on lyöty 19.1.2024 Saksan Oberhofissa, kun norjalainen sprintin suurmestari palasi laduille pitkän sairastelujakson hidastamana. Tämän jälkeen on osallistunut kolmeentoista maailmancupin sprinttiin ja voittanut niistä jokaisen.
Kläbon poikkeuksellisuudesta sprintterinä kertoo paljon se, että hänen kohdallaan on helpompaa laskea voittojen sijaan tappioita. Koko 2020-luvun aikana on käyty vain kuusi sprinttikisaa, joihin Kläbo on osallistunut, mutta ei ole voittanut. Voittoprosentti viimeisten viiden vuoden ajalta on siis varsin murskaava.
Näiden tilastojen valossa onkin varsin helppo todeta Kläbon olevan ylivoimainen ykkössuosikki perjantain kilpailuun. Vaikka hänellekin ajoittain työtapaturmia tulee, on niiden todennäköisyys varsin minimaalinen. Ainoa pieni kysymysmerkki on pieni sairastelu, joka keskeytti norjalaishirmun MM-kisoihin valmistavan korkeanpaikanleirin Falunin kisojen alla.
Mikäli Kläbolle sattuisikin yllättäen poikkeuksellisen heikko päivä, on voittaja todennäköisesti tälläkin kertaa norjalainen. Kaksi viikkoa Cognessa
Erik Valnes juhli perinteisen sprintin voittoa kisassa, joka päättyi Vuonomaan hiihtäjien kolmoisvoittoon.
Ansgar Evensenillä on puolestaan tilillään kakkossija kauden kahdesta edellisestä vapaan sprintistä.
Norjalaisten suurin haastaja perjantain kilpailussa lienee kotiyleisön suosikki
Edvin Anger, joka on päässyt kauden edetessä hurjaan lyöntiin niin sprinteissä kuin myös normaalimatkoillakin. Vielä nuori ruotsalaishiihtäjä juhli voittoa Les Rousses’sa ja haluaa varmasti Cognen vaisumman kisan jälkeen palata palkintokorokkeelle kotimaaperällään.
Muut kuin norjalaiset ja Anger lähtevät ennakkoon Falunin kilpailuun takamatkalta. Cognen kisan perusteella vaikuttaisi kuitenkin siltä, että ennenkin Falunissa hyvin menestynyt
Richard Jouve vaikuttaisi olevan nousukunnossa. Myös
Lucas Chanavat suoriutui Italiassa hänelle heikommalla hiihtotavalla käydystä sprintistä mallikelpoisesti, joten myös Falunissa finaalipaikka voisi olla hänelle realismia.
Yhdysvaltalaisten kovin kortti lienee
Ben Ogden, joka ei kuitenkaan ole päässyt tämän kauden aiemmissa perinteisen sprinteissä aivan omalle huipputasolleen. Viime vuosien vahvimman perinteisen sprintterin
JC Schoonmakerin kausi on puolestaan ollut varsin vaisu Les Rousses’n viidennen sijan tuomaa valonpilkahdusta lukuun ottamatta.
Kauden alkuhetkillä vaikutti siltä, että myös
Lauri Vuorinen tulisi talven edetessä olemaan vakiokasvo perinteisen sprinttien kärkikahinoissa. Rukan hienon kolmossijan jälkeen Suomen ykkössprintterin otteet ovat kuitenkin olleet varsin vaisuja, eikä finaalipaikka ole ollut tämän jälkeen edes lähellä.
Vuosi sitten Falunissa Vuorinen otti kauden päätösviikonloppuna uransa ensimmäisen palkintosijan, joten radan pitäisi suomalaiselle ainakin sopia. Valitettavasti tämän kauden suoritukset eivät kuitenkaan povaa hänelle kuin korkeintaan välieräpaikkaa.
Niilo Moilasen suoritukset olivat kauden alkupuolella myös toiveita herättäviä, mutta Les Rousses’n maailmancupin aikaan iskenyt raju tauti vesitti todennäköisesti takavuosien nuorten maailmanmestarin loppukauden. Perinteisen sprintin pitäisi olla hänen bravuurimatkansa, mutta tällä kertaa odotukset ovat varsin alhaalla.
Pieniä toiveita voidaan asettaa myös Engadinin vapaan sprintissä hyvin onnistuneen
Joni Mäen sekä sekä jo seitsemän vuotta sitten perinteisen sprintin olympiafinaalissa olleen
Ristomatti Hakolan varaan. Lisäksi on mielenkiintoista nähdä, kuinka SM-sprintin karsinnassa vakuuttanut
Wiljam Mattila suoriutuu maailmancup-kekkereissä. Heiltä kaikilta ensimmäisestä erävaiheesta jatkoon eteneminen olisi kuitenkin jo suurta venymistä kauden aiempiin otteisiin peilaten.
Katso kohteet ja kertoimet