Keihäsnaisilla hurjaa dominointia – Suomalaisnaisten kolmoisvoitot Ruotsi-ottelun historiassa


Perinteikäs Ruotsi-ottelu kilpaillaan lauantain ja sunnuntaina Helsingissä. Seuraavassa maaotteluhistorian suomalaisnaisten kolmoisvoitot.
Etusuora: 02.09.2022 19:58Yleisurheilu
Keihäsnaisilla hurjaa dominointia – Suomalaisnaisten kolmoisvoitot Ruotsi-ottelun historiassa
Kuva: Olavi Kaljunen / Trackpic
Naiset ovat kilpailleet Ruotsia vastaan yleisurheilumaaotteluissa vuodesta 1951 lähtien. Vuosina 1951-1963 naisten maaottelu käytiin omana tapahtumanaan, ja järjestävä paikkakunta saattoi olla Valkeakosken (1955) tai Vammalan (1959) kaltainen pikkutaajama.

1950- ja 1960- luvuilla naisten maaotteluun osallistui muutaman kerran myös Tanska. Ensimmäinen miesten ja naisten yhteinen Ruotsi-maaottelu järjestettiin vuonna 1964 Helsingissä. Vuoteen 1983 asti naiset kilpailivat kaksihenkisin joukkuein kaikissa lajeissa.

Jos tarkastellaan naisten Ruotsi-ottelun kaksoisvoittoja vuosina 1951-1983 ja kolmoisvoittoja vuodesta 1983 eteenpäin, nähdään suomalaisten dominoineen Ruotsia varsinkin heittolajeissa. Naisten keihäänheitossa on kilpailtu 69 kertaa vuodesta 1951 lähtien, ja peräti 31 eri vuonna yksikään ruotsalaiskilpailija ei ole voittanut suomalaista naiskeihäriä. Naisten kiekonheitossa on myös kilpailtu naisten maaotteluissa 69 kertaa, ja 18 vuonna kaikki suomalaisnaiset ovat päihittäneet jokaisen ruotsalaiskilpailijoistaan.

Naisten kuulantyönnössä (ohjelmassa vuodesta 1951) täyspotti on tullut Suomeen 12 kertaa, ja 800 metrillä (ohjelmassa vuodesta 1953) 10 kertaa. Naisten kolmiloikka on ollut maaotteluohjelmassa vuodesta 1991 lähtien, ja tässä lajissa suomalaiset ovat napanneet kolmoisvoiton kuudesti. Viime aikona suomalaisnaisten menestyslaji maaottelussa on ollut 100 metrin aidat, jossa kolmoisvoitto on irronnut kahdeksan kertaa 2010 vuoden jälkeen.

Naisten osalta ennätyksellinen kolmoisvoittoputki nähtiin keihäässä 2000-luvun alussa, jolloin Suomi vei lajissa täydet pisteet yhdeksänä peräkkäisenä vuonna 2000-2009. Naisten kiekonheitossa suomalaiset saavuttivat täydet pisteet kymmenenä peräkkäisenä vuonna 1977-1986.

Kolmiloikassa ja moukarinheitossa ruotsalaisnaiset eivät ole koskaan saavuttaneet täyttä pistepottia maaottelussa. Keihäänheitossa ruotsalaisilla on vain kaksi kaksoisvoittoa yli puolen vuosisadan takaa.

Vuodesta 1975 lähtien mukana ohjelmassa olleista 400 metrin aidoista suomalaisnaisilla ei ole toistaiseksi yhtään täyden pistepotin yhteissuoritusta maaotteluissa. Moukaria naiset ovat heittäneet maaottelussa vuodesta 1996 lähtien, ja suomalaisten ainoa kolmoisvoitto on vuodelta 2003.

Naisten korkeus on ollut suomalaisille vaikea maaottelulaji, sillä viimeisin täyden pistepotin kokonaissuoritus on vuodelta 1968. Naisten 400 metrillä kaikki suomalaiset ovat voittaneet ruotsalaiskilpailijansa viimeksi vuonna 1977, ja 1500 metrillä vuonna 1979.

Naisten kaksoisvoitot Ruotsi-otteluissa 1951-1983 ja kolmoisvoitot vuodesta 1984 lähtien


100 m


1972: 1) Mona-Lisa Strandvall 11,5, 2) Tuula Rautanen 11,7

1974: 1) Mona-Lisa Pursiainen 11,3, 2) Ulla Lax 11,8

1992: 1) Sisko Hanhijoki 11,64, 2) Sanna Hernesniemi 11,73, 3) Marja Tennivaara 11,93

1999: 1) Johanna Manninen 11,44, 2) Sanna Kyllönen 11,50, 3) Heidi Hannula 11,68

(Ruotsille kaksoisvoitot 1952, 1953, 1954, 1955, 1957, 1958, 1959, 1962, 1964, 1965, 1966, 1967, 1968, 1969, 1983 ja kolmoisvoitot 1985, 1986, 2005, 2010, 2017)

200 m


1972: 1) Mona-Lisa Strandvall 23,5, 2) Pirjo Wilmi 24,0

1974: 1) Riitta Salin 22,8, 2) Mona-Lisa Pursiainen 22,9

1975: 1) Riitta Salin 23,42, 2) Marika Eklund 24,32

1980: 1) Helinä Laihorinne 23,54, 2) Barbro Ahonen 24,23

2016: 1) Anniina Kortetmaa 23,92 2) Aino Pulkkinen 24,27 3) Jonna Berghem 24,34

(Ruotsille kaksoisvoitot 1951, 1952, 1953, 1961, 1962, 1964, 1965, 1968, 1969, 1981, 1982, 1983 ja kolmoisvoitot 2005, 2010, 2019)

400 m


1959: 1) Aulikki Lehmijoki 56,9, 2) Eila Mikola 57,2

1963: 1) Eeva Haimi 57,2, 2) Hilkka Kivistö 57,2

1974: 1) Riitta Salin 50,5, 2) Pirjo Wilmi 52,6

1975: 1) Riitta Salin 51,78, 2) Pirjo Häggman 52,76

1976: 1) Riitta Salin 52,22, 2) Barbro Lindström 54,84

1977: 1) Barbro Lindström 54,20, 2) Yvonne Hannus 55,02

(Ruotsille kaksoisvoitot 1965, 1966, 1967, 1968, 1969, 1970, 1981 ja kolmoisvoitot 1993, 2002, 2003, 2006, 2009, 2010, 2013, 2017)



800 m


1953: 1) Elvi Minkkinen 2.17,9, 2) Inga Nyqvist 2.18,7

1954: 1) Inga Nyqvist 2.19,0, 2) Elvi Minkkkinen 2.19,7

1955: 1) Inga Nyqvist 2.17,4, 2) Elvi Minkkinen 2.19,2

1957: 1) Eila Helin 2.15,3, 2) Inga Nyqvist 2.17,2

1958: 1) Eila Helin 2.11,3, 2) Saara Vilen 2.13,5

1959: 1) Eila Mikola 2.12,6, 2) Saara Vilen 2.16,7

1960: 1) Eila Mikola 2.13,2, 2) Saara Vilen 2.14,3

1979: 1) Yvonne Hannus 2.05,78, 2) Merja Vuorinen 2.07,19

2005: 1) Mari Järvenpää 2.05,38, 2) Suvi Selvenius 2.05,76, 3) Johanna Lehtinen 2.05,88

2006: 1) Annika Rikberg 2.05,26, 2) Mari Järvenpää 2.05,42, 3) Suvi Selvenius 2.05,57

(Ruotsille kaksoisvoitot 1965, 1967, 1970, 1971, 1972, 1977, 1983 ja kolmoisvoitot 1987,1994, 1998, 2014)

1500 m


1975: 1) Aila Virkberg 4.20,5, 2) Helena Pietilä 4.26,2

1976: 1) Sinikka Tyynelä 4.13,91, 2) Nina Holmen 4.15,75

1977: 1) Sinikka Tyynelä 4.23,0, 2) Aila Virkberg 4.25,1

1978: 1) Sinikka Tyynelä 4.17,57, 2) Aila Virkberg 4.25,57

1979: 1) Aila Virkberg 4.18,82, 2) Sinikka Tyynelä 4.19,60

(Ruotsille kaksoisvoitto 1970, 1973 ja kolmoisvoitot 1987, 1995, 1999, 2013, 2016)

3000 m


1981: 1) Marjo-Riitta Lakka 9.20,91, 2) Helena Heikkinen 9.23,49

1990: 1) Päivi Tikkanen 9.07,29, 2) Satu Levelä 9.14,33, 3) Kirsi Valasti 9.18,27

1992: 1) Päivi Tikkanen 9.13,83, 2) Carita Sunell 9.18,74, 3) Ritva Lemettinen 9.21,43

1993: 1) Annemari Sandell 8.57,77, 2) Päivi Tikkanen 9.10,85, 3) Satu Levelä 9.15,45

(Ruotsille kaksoisvoitot 1976, 1977, 1980, 1982)

5000 m


1995: 1) Annemari Sandell 15.19,17, 2) Päivi Tikkanen 16.01,66, 3) Ritva Lemettinen 16.33,58

1996: 1) Päivi Tikkanen 16.09,89, 2) Tuija Toivonen 16.18,56, 3) Kirsi Rauta 16.26,58

2012: 1) Johanna Lehtinen 16.50,09, 2) Sandra Eriksson 16.56,89, 3) Oona Kettunen 17.01,83

(Ruotsille kolmoisvoitto 2009)

10 000 m


1995: 1) Päivi Tikkanen 33.38,22, 2) Ritva Lemettinen 33.47,11, 3) Kirsi Rauta 33.49,45

1996: 1) Annemari Sandell 32.52,84, 2) Päivi Tikkanen 33.09,44, 3) Kirsi Rauta 33.30,12

(Ruotsille kolmoisvoitto 1986, 2008, 2009, 2010)

3000 m esteet


2001: 1) Ulla Tuimala 10.04,99, 2) Anni Tuimala 10.07,41, 3) Johanna Risku 10.13,37

2010: 1) Sandra Eriksson 9.55,37, 2) Janica Mäkelä 10.12,45, 3) Minna-Maria Kangas 10.15,65

(Ruotsille kolmoisvoitto 2005, 2006)

80 m aidat


1951: 1) Aino Autio 12,3, 2) Seija Pöntinen 12,4

1952: 1) Aino Autio 11,8, 2) Seija Pöntinen 11,8

(Ruotsille kaksoisvoitot 1956-1961)

100 m aidat


1972: 1) Sirkka Norrlund 14,4, 2) Ulla Lempiäinen 14,4

2012: 1) Nooralotta Neziri 13,14, 2) Elisa Leinonen 13,33, 3) Matilda Bogdanoff 13,36

2013: 1) Nooralotta Neziri 13,14, 2) Matilda Bogdanoff 13,56, 3) Elisa Leinonen 13,63

2014: 1) Nooralotta Neziri 13,23, 2) Matilda Bogdanoff 13,40, 3) Ida Aidanpää 13,53

2015: 1) Matilda Bogdanoff 13,57 2) Viivi Avikainen 13,75 3) Reetta Hurske 13,77

2017: 1) Viivi Avikainen 13,63 2) Reetta Hurske 13,71 3) Lotta Harala 13,71

2018: 1) Nooralotta Neziri 13,13 2) Annimari Korte 13,23 3) Reetta Hurske 13,27

2019: 1) Annimari Korte 12,85 2) Nooralotta Neziri 12,92 3) Reetta Hurske 13,09

2020: 1) Nooralotta Neziri 13,12 2) Lotta Harala 13,16 3) Reetta Hurske 13,31

(Ruotsille kaksoisvoitot 1981 ja 1983 sekä kolmoisvoitot 1986, 1989, 1990, 2007)

400 m aidat


(Ruotsille kaksoisvoitot 1978, 1983 ja kolmoisvoitot 1987, 1988, 1990, 1992, 2001, 2006)

Korkeus


1967: 1) Ritva Bister 166, 2) Gun Nordlund 166

1968: 1) Ritva Bister 164, 2) Pirkko Heikkilä 161

(Ruotsille kaksoisvoitot 1953-1955, 1957-1960, 1965, 1969-1972, 1976, 1979-1982 ja kolmoisvoitot 2011 ja 2017)

Seiväs


1996: 1) Tiina Vilenius 375, 2) Teija Saari 375, 3) Maija Helakorpi 340

1998: 1) Teija Saari 390, 2) Birgitta Ivanoff 360, 3) Tiina Vilenius 360

2008: 1) Minna Nikkanen 420, 2) Vanessa Vandy 406, 3) Eeva Niemelä 383

(Ruotsille kolmoisvoitto 2001, 2005)

Pituus


1969: 1) Sirpa Niiranen 606, 2) Pirkko Helenius 598

1976: 1) Leena Kiviranta 593, 2) Tuula Rautanen 588

1983: 1) Arja Jussila 634, 2) Anne Kyllönen 628

1993: 1) Marika Salminen 608, 2) Tina Rättyä 607, 3) Sanni Suhonen 606

(Ruotsille kaksoisvoitot 1957, 1958, 1959, 1964, 1966, 1972, 1979, 1980 ja kolmoisvoitot 2011 ja 2016)

Kolmiloikka


1992: 1) Ragne Kytölä 13,52, 2) Carina Kjellman 13,33, 3) Kaisa Savola 12,95

1997: 1) Heli Koivula 13,39, 2) Paula Laakso 12,87, 3) Sari Kulmala 12,85

1998: 1) Heli Koivula 13,40, 2) Natalia Kilpeläinen 13,39, 3) Sari Kulmala 13,15

2001: 1) Natalia Kilpeläinen 1350, 2) Heli Koivula 13,47, 3) Sari Kulmala 13,19

2012: 1) Sanna Nygård 13,31, 2) Elina Torro 13,16, 3) Kristiina Mäkelä 13,01

2015: 1) Kristiina Mäkelä 13,79 2) Sanna Nygård 13,61 3) Essi Lindgren 13,02

Kuula


1958: 1) Varpu Tuovinen 12,66, 2) Eila Ronkonen 12,53

1959: 1) Varpu Tuovinen 12,48, 2) Inkeri Talvitie 12,43

1974: 1) Ritva Metso 16,47, 2) Christe Barck 16,35

1977: 1) Ritva Metso 15,65, 2) Tuula Kivi 15,44

1979: 1) Tuula Kivi 15,75, 2) Erja Tulikanto 14,71

1981: 1) Tuula Kivi 17,70, 2) Satu Sulkio 14,95

1982: 1) Tuula Kivi 17,37, 2) Satu Sulkio 15,62

1983: 1) Asta Hovi 16,30, 2) Satu Sulkio 15,03

1990: 1) Asta Ovaska 15,98, 2) Päivi Rikala 15,56, 3) Karoliina Leppäluoto 15,26

1991: 1) Asta Ovaska 17,18, 2) Minna Nousiainen 15,94, 3) Päivi Rikala 15,67

1992: 1) Marika Tuliniemi 16,92, 2) Asta Ovaska 16,54, 3) Karoliina Leppäluoto 15,95

1995: 1) Marika Tuliniemi 16,72, 2) Karoliina Lundahl 16,54, 3) Katariina Sederholm 16,41

(Ruotsille kaksoisvoitot 1954, 1957 ja kolmoisvoitto 2000, 2001, 2005, 2006, 2007)

Kiekko


1955: 1) Inkeri Talvitie 41,49, 2) Kaarina Koivuniemi 41,15

1957: 1) Inkeri Talvitie 43,93, 2) Kaarina Kangasmaa 40,81

1965: 1) Marjatta Mäkinen 49,50, 2) Sirkka Kauppinen 43,71

1966: 1) Marjatta Mäkinen 50,66, 2) Sirkka Kauppinen 47,06

1972: 1) Christine Barck 49,44, 2) Sinikka Riihelä 47,44

1974: 1) Sinikka Riihelä 52,06, 2) Ritva Metso 50,62

1975: 1) Sinikka Riihelä 48,14, 2) Ritva Metso 48,10

1977: 1) Sinikka Salminen 50,76, 2) Ulla Lundholm 48,46

1978: 1) Sinikka Salminen 52,66, 2) Ulla Lundholm 48,78

1979: 1) Sinikka Salminen 53,50, 2) Anne Paavolainen 49,42

1980: 1) Ulla Lundholm 57,70, 2) Sinikka Salminen 56,30

1981: 1) Ulla Lundholm 61,58, 2) Marja-Leena Larpi 56,46

1982: 1) Satu Sulkio 57,88, 2) Marja-Leena Larpi 56,48

1983: 1) Ulla Lundholm 61,20, 2) Marja-Leena Larpi 58,24

1984: 1) Ulla Lundholm 61,62, 2) Marja-Leena Larpi 55,42, 3) Anne Paavolainen 54,18

1985: 1) Satu Sulkio 54,34, 2) Marja-Leena Larpi 53,62, 3) Anne Känsäkangas 52,14

1986: 1) Anne Känsäkangas 58,12, 2) Marja-Leena Larpi, 3) Satu Sulkio 53,32

2012: 1) Sanna Kämäräinen 56,59, 2) Katri Hirvonen 54,27, 3) Tanja Komulainen 53,05

(Ruotsille kaksoisvoitot 1953, 1960 ja kolmoisvoitto 1994)

Moukari


2003: 1) Sini Latvala 66,32, 2) Mia Strömmer 63,54, 3) Merja Korpela 61,33

Keihäs


1953: 1) Terttu Sarkkinen 42,97, 2) Elsa Torikka 41,16

1963: 1) Sirpa Toivola 48,90, 2) Raija Talvensaari 46,76

1966: 1) Kirsti Launela 49,12, 2) Raija Mustonen 47,52

1967: 1) Raija Mustonen 50,40, 2) Arja Mustakallio 48,50

1968: 1) Kaisa Launela 55,60, 2) Kirsti Launela 49,22

1969: 1) Arja Mustakallio 53,02, 2) Kirsti Launela 48,88

1971: 1) Kirsti Launela 55,80, 2) Pirjo Kumpulainen 50,36

1972: 1) Kirsti Launela 53,26, 2) Anneli Kotilainen 49,52

1973: 1) Pirjo Kumpulainen 54,90, 2) Arja Mustakallio 52,36

1974: 1) Arja Mustakallio 57,24, 2) Pirjo Kumpulainen 54,30

1982: 1) Tiina Lillak 65,54, 2) Tuula Laaksalo 63,86

1988: 1) Tiina Lillak 61,90, 2) Päivi Alafrantti 61,04, 3) Tuula Laaksalo 59,40

1990: 1) Tiina Lillak 62,06, 2) Päivi Alafrantti 61,04, 3) Heli Rantanen 56,52

1991: 1) Päivi Alafrantti 66,12, 2) Heli Rantanen 60,58, 3) Tiina Lillak 59,48

1993: 1) Päivi Alafrantti 64,98, 2) Heli Rantanen 59,76, 3) Heli Tolkkinen 57,56

1994: 1) Taina Uppa 61,78, 2) Heli Rantanen 60,54, 3) Päivi Alafrantti 59,54

1995: 1) Heli Rantanen 62,18, 2) Mikaela Ingberg 59,60, 3) Taina Uppa 58,00

1996: 1) Heli Rantanen 63,40, 2) Taina Uppa 61,90, 3) Mikaela Ingberg 60,84

1997: 1) Heli Rantanen 62,92, 2) Mikaela Ingberg 61,36, 3) Taina Uppa 58,82

1998: 1) Heli Rantanen 63,60, 2) Mikaela Ingberg 59,53, 3) Paula Huhtaniemi 55,15

2000: 1) Mikaela Ingberg 61,94, 2) Taina Uppa 60,46, 3) Heli Rantanen 58,20

2001: 1) Paula Huhtaniemi 63,05, 2) Mikaela Ingberg 61,69, 3) Taina Uppa 60,55

2002: 1) Mikaela Ingberg 62,36, 2) Taina Kolkkala 60,88, 3) Kirsi Ahonen 55,14

2003: 1) Mikaela Ingberg 60,21, 2) Paula Tarvainen 58,91, 3) Taina Kolkkala 57,00

2004: 1) Taina Kolkkala 59,41, 2) Paula Tarvainen 56,01, 3) Kirsi Ahonen 53,02

2005: 1) Paula Tarvainen 58,01, 2) Mikaela Ingberg 55,57, 3) Kirsi Ahonen 54,94

2006: 1) Paula Tarvainen 63,56, 2) Taina Kolkkala 57,60, 3) Mikaela Ingberg 55,14

2007: 1) Mikaela Ingberg 58,59, 2) Taina Kolkkala 8,57, 3) Paula Tarvainen 56,31

2008: 1) Mikaela Ingberg 59,51, 2) Kirsi Ahonen 57,52, 3) Taina Kolkkala 56,10

2015: 1) Heidi Nokelainen 57,71 2) Sanni Utriainen 56,72 3) Oona Sormunen 52,90

2020: 1) Julia Valtanen 57,91 2) Jenni Kangas 56,74 3) Jatta-Mari Jääskeläinen 55,89

(Ruotsille kaksoisvoitot 1954, 1962)

Lue myös: Suomalaismiesten kolmoisvoitot Ruotsi-ottelun historiassa