Onko käsillä viidenkympin kävelyn viimeiset metrit?

Onko käsillä viidenkympin kävelyn viimeiset metrit?


Tällä viikolla yleisurheilun kansainvälinen lajiliitto IAAF tiedotti sen oman kilpakävelykomitean antaneen suosituksensa tulevien vuosien kilpailumatkoista kävelyssä. Suosituksen mukaan 50 kilometrin kävely poistuu lajiohjelmasta Tokion olympialaisten jälkeen.
Tuomo Salonen: 07.02.2019 20:22 Blogi
Onko käsillä viidenkympin kävelyn viimeiset metrit?
Siirtymävaiheessa matkoina olisivat sekä miehillä että naisilla 20 ja 30 kilometriä, kunnes vuodesta 2022 eteenpäin matkoina olisivat 10 ja 30 kilometriä. IAAF:n neuvosto käsittelee ehdotusta maaliskuun kokouksessaan. On helppo todeta, että lajin luonne muuttuu ratkaisevasti jos lähes nelituntisesta suorituksesta leikataan pois jalkapallo-ottelun verran.

Huomionarvoista on, että naisilla 50 kilometrin kävely on varsin uusi laji, eikä sitä ole vielä hyväksytty mukaan olympialaisten lajiohjelmaan. On mahdollista, että naisten 50 kilometrin kävely hyväksytään mukaan Tokion kisoihin, jolloin naiset kävelisivät kyseisen matkan olympiatasolla mahdollisesti samalla kertaa ensimmäisen ja viimeisen kerran. Joka tapauksessa suuntaus on se, että naisillakin arvokisaohjelmassa olisi kaksi kävelymatkaa, mutta 50 kilometrin suosio ei taida ehtiä nousta 20 kilometrin tasolle ennen kuin laji pyyhitään pois arvokilpailuohjelmasta.

50 kilometrin kävely on lajina ensiluokkainen näytelmä: jännitystä ja yllättäviä käänteitä, hikeä ja kyyneleitä, iloa ja surua, oksennusta ja lasittuneita katseita – joskus ehkä vertakin

50 kilometrin kävelyssä on nähty suomalaismenestystä muun muassa Reima Salosen ja Valentin ”Vallu” Konosen ansiosta. Viimeisen vuosikymmenen aikana sinivalkoisia värejä ovat edustaneet viisikymppisellä Jarkko Kinnunen, Antti Kempas, Aleksi Ojala, Aku Partanen sekä Tiia Kuikka. Etenkin viime vuosien laaja edustus 50 kilometrillä sekä tietysti tieto siitä että Ojala, Partanen ja Kuikka ovat vielä verrattain nuoria kyseiseen lajiin korostavat sitä että suomalaisten kannalta lajin poistuminen tulisi ikävään aikaan – ja yleisestikin olisi lajin kannalta harmittava.

50 kilometrin kävely on lajina ensiluokkainen näytelmä: jännitystä ja yllättäviä käänteitä, hikeä ja kyyneleitä, iloa ja surua, oksennusta ja lasittuneita katseita – joskus ehkä vertakin. Kuten klassikkonäytelmät ja -elokuvat myös viidenkympin kävely täytyy nähdä alusta loppuun, jotta sen täysin ymmärtää. Samaa sisältöä ja draamankaarta ei saa aikaan lyhyemmässä ajassa tai lyhyemmällä matkalla. Vaikka yleisen sanonnan mukaan vauhti tappaa eikä matka, on viidenkympin kävelyssä juuri matka merkittävä osatekijä. Matkan pituus yhdistettynä arvokilpailuissa usein vallitseviin – monituntisen kestävyyssuorituksen kannalta brutaaleihin – lämpimiin ja kosteisiin olosuhteisiin tekee lajista arvaamattoman ja äärettömän haastavan. Kärjessä puolimatkaan tai minuutin karkumatkalla viimeiselle kympille ei vielä takaa mitään, ei edes maaliin pääsyä.

On vaikea kuvitella että hiukan kolmatta tuntia kestävä 30 kilometrin kävely keräisi valtavasti suurempaa kiinnostusta kuin 3,5-4 -tuntinen 50 kilometrin taival

Perusteluina lajiohjelman muuttamiselle pidetään sitä, että lajien tulee vastata haasteeseen televisioinnin ja yleisön mielenkiinnon saamisessa. On vaikea kuvitella että hiukan kolmatta tuntia kestävä 30 kilometrin kävely keräisi valtavasti suurempaa kiinnostusta kuin 3,5-4 -tuntinen 50 kilometrin taival. Miljoonabudjeteilla tehtävät elokuvat saattavat kestää noin kolme tuntia, mutta ei niitä pyritä väkisin leikkaamaan puoleentoista tuntiin. Elokuva-ala tietää ja tuntee, että joskus tarinan tulee antaa rakentua ja muhia, jotta loppukohtaus toimii. Kysymys kuuluukin onko yleisurheilu oikealla tiellä pyrkiessään lyhentämään lajien kestoa?

Aloitin viidenkympin kävelyiden arvokilpailuiden seuraamisen viisivuotiaana katukivetyksen reunalla istuen Helsingin EM-kilpailuissa 1994. Kotiyleisön suosikki Vallu Kononen oksenteli urheilujuomiaan ulos pitkin matkaa ja taisteli lopulta maaliin seitsemäntenä. Seuraavana vuonna Vallua juhlittiin matkan maailmanmestarina sen jälkeen kun hän oli katseellaan ”tiputtanut” kiinalaisvastustajan kanveesiin Göteborgin kaduilla. Hurjia tarinoita ja yllätyksellisiä kilpailuja on nähty sen jälkeenkin: suomalaisille urheilufaneille tutuksi ovatkin tulleet nimet Robert Korzeniowski, Jesús Ángel García ja Yohann Diniz. Mutta jos IAAF:n kävelykomitean suositus saa kannatusta nähdään viimeinen viidenkympin näytelmä Tokiossa puolentoista vuoden kuluttua.



Lue myös


Uusimmat blogikirjoitukset

Katso kaikki blogit