Urheilussa on perinteisesti jaettu sarjat miesten ja naisten sarjoihin. Syy on ollut yksinkertainen, sillä useissa lajeissa miesten suorituskyky on noin 10-12 % naisia parempi, joten naisten sarja on luotu jotta voitaisiin varmistua siitä että naisilla on mahdollisuus menestyä urheilussa. Naisten sarja on siis suojeltu ja rajattu niin, että tasapuolisen kilpailun nimissä vain tietyillä ominaisuuksilla varustetut henkilöt saavat siinä kilpailla. Mutta missä kulkee raja esimerkiksi muunsukupuolisten tai intersukupuolisten kohdalla?
Vappupäivänä kansainvälinen urheilun vetoomustuomioistuin CAS julkaisi mediatiedotteen päätöksestään naisten testosteronirajoja koskevassa tapauksessa. Kansainvälisen yleisurheiluliitto IAAF:n asettama testosteroniraja 400 metrin ja mailin (1609 m) välisille juoksumatkoille oli poikinut valituksen CAS:iin eteläafrikkalaiselta juoksijalta
Caster Semenyalta sekä Etelä-Afrikan yleisurheiluliitolta. Kolmihenkinen CAS-paneeli kuitenkin hylkäsi valituksen ja näin testosteronisääntely on asettumassa voimaan jo viikon kuluttua päätöksen julkistamisesta. Tämä tarkoittaa että korkean testosteroniarvon hyperandrogeenisten naisurheilijoiden tulee lääkityksellä laskea testosteroniarvojaan alle 5 nmol/L, jos he haluavat kilpailla sääntelyn alaisilla juoksumatkoilla kansainvälisellä tasolla. Tavallisesti naisten testosteroniarvot ovat alle 2 nmol/L ja miehillä puolestaan noin 7-30 nmol/L, ja tämä on nimenomaan käynnistänyt keskustelun siitä saavatko jotkut naisurheilijat epäreilua etua miesten tasoihin verrannollisista mieshormoni testosteronin tasoistaan. Tämän seikan todeksi tai epätodeksi näyttäminen ei luonnollisesti ole kovinkaan yksinkertaista, sillä suorituskykyyn vaikuttavia tekijöitä on lukemattomia.
Ketään ei myöskään kielletä kilpailemasta, vaan lääkityksen avulla saa kilpailla jatkossakin, kunhan testosteronin määrä on laskettu raja-arvon alle
Tuoreet kommentit asiantuntijoilta ympäri maailman olivat julkaistun mediatiedotteen jälkimainingeissa hiukan yllättäviäkin, sillä IAAF:n näyttönä olleen tutkimuksen painoarvoa ja todenmukaisuutta oli horjutettu julkisuudessa kriitikoiden ja muiden tutkijoiden toimesta. Oli epäselvää, riittäisikö kyseinen näyttö tosiaan perustelemaan korkeiden testosteroniarvojen hyödyn niin kiistattomasti, että rajoitusten asettaminen olisi perusteltua. Tutkimusdataa kritisoitiin vääristä tuloksista, kahdesti esiintyvistä tuloksista osassa lajeissa, dopingista kärähtäneiden urheilijoiden tulosten mukana olemisesta sekä epäjohdonmukaisuudesta. Tutkimustulosten perusteella korkeista testosteroniarvoista ei juuri näyttänyt olevan hyötyä 1500 m:llä, mutta laji oli kuitenkin valittu rajoituksen alaisiin lajeihin. Toisaalta tutkimusnäyttö olisi osoittanut korkeista testosteroniarvoista olevan hyötyä moukarinheitossa ja seiväshypyssä, mutta näihin ei rajoituksia ainakaan tässä yhteydessä ole asetettu.
Mitkä mahtavat olla seuraukset yksilölle, joka alkaa lääkinnällisesti laskea juuri hänen elimistölleen luonnollista testosteronin määrää?
Kaiken tämän numerodatan ja lajivalikoinnin kohdalla saattaa tuntua siltä, että kyse on lopulta, ainakin toistaiseksi, hyvin rajatusta sääntelystä: koskeehan testosteroniraja vain hyvin marginaalista osaa väestöstä lääketieteellisen tilan osalta ja vain muutamaa yleisurheilulajia. Ketään ei myöskään kielletä kilpailemasta, vaan lääkityksen avulla saa kilpailla jatkossakin, kunhan testosteronin määrä on laskettu raja-arvon alle. Sitten tulee se mutta… sääntely nimittäin ohjaa tai lähes pakottaa tietyt urheilijat käyttämään lääkitystä, jonka vaikutuksia ja seurauksia ei täysin tunneta. Mitkä mahtavat olla seuraukset yksilölle, joka alkaa lääkinnällisesti laskea juuri hänen elimistölleen luonnollista testosteronin määrää? Tai vielä laajemmin: voiko tällainen yksilön terveyteen vaikuttava lääkinnällinen sääntely olla ylipäätään oikein?
Myös CAS-paneeli totesi julkaistussa mediatiedotteessa, että sääntely on syrjivä, mutta myös että se on esitetyn todistusaineiston ja tutkimusnäytön perusteella välttämätön ja suhteellisuusperiaatteen mukainen tapa suojella naisurheilua kokonaisuudessaan näiden lajien kohdalla. Julkisessa keskustelussa on nostettu esiin joko intersukupuolisten ihmisoikeuksia ja oikeutta kilpailla sellaisina kuin he ovat syntyneet ja vastaavasti normaalien testosteroniarvojen naisten oikeutta kilpailla tasapuolisesti naisten sarjassa. Juuri tähän vastakkaisten ihmisoikeuksien vertailuun myös nyt julkaistu ratkaisu ottaa kantaa: syrjiväkään sääntely ei sen mukaan ole väärin, jos se on oikein mitoitettu ja rajattu. Kolikolla on kaksi puolta.
Juuri nyt näyttääkin siltä, että voimaan asettuva sääntely tulee vaikuttamaan ainakin pariin urheilijaan aivan ehdottomalla huipulla
Asian käsittelyssä paljon on henkilöitynyt juuri
Caster Semenyaan ja kokonaan toinen kysymys vielä onkin, onko yksittäisen henkilön terveydellisten asioiden julkinen käsittely oikeudenmukaista ja kohtuullista. Kuitenkin jo jonkin aikaa on epävirallisissa tietolähteissä liikkunut epäilyjä siitä että juuri naisten 800 metrin kohdalla maailman kärjessä olisi muitakin juoksijoita, joilla on poikkevat testosteroniarvot. Huhtikuun puolivälissä, vain pari viikkoa ennen Semenya-tapauksen ratkaisun julkistamista, Burundin puolimaileritähti
Francine Niyonsaba kertoi julkisuuteen että myös hänen arvonsa ylittävät kyseisen testosteronirajan. Juuri nyt näyttääkin siltä että voimaan asettuva sääntely tulee vaikuttamaan ainakin pariin urheilijaan aivan ehdottomalla huipulla. Voi olla että useampiakin tapauksia on tälläkin hetkellä, mikä osaltaan osoittaisi todeksi maratonin maailmanennätysnaisen
Paula Radcliffen julkisuudessa esittämät epäilyt siitä että jos korkeita testosteroniarvoja ei rajoiteta, saattaa tiettyihin lajeihin ja hakeutua – tai jopa järjestelmällisesti etsittävän – poikkeusyksilöitä korkeilla testosteroniarvoilla. Kriitikot ovat tähän vastanneet, että kaikissa urheilulajeissa pyritään löytämään juuri kyseiseen lajiin lahjakkaita ja geneettisiltä ominaisuuksiltaan sopivia henkilöitä. Rajanveto onkin hankala kysymys, joskin vertaus
Usain Boltin pitkiin raajoihin pätee heikosti kun IAAF:n regulaatiossa kyseessä on suojeltu ja jo valmiiksi rajoitetun osallistumisen naisten sarja, eikä ’avoin’ miesten sarja.
Käytännössä korkeiden testosteroniarvojen naisurheilijoiden tuleekin nyt lääkinnällisesti laskea testosteroniarvojaan, jos he haluavat kilpailla 400 m:llä, 400 m:n aitajuoksussa tai 800 m:llä. Rajoitettuihin lajeihin kuuluu myös 1500 m/maili, mutta CAS:n ratkaisussa suositetaan IAAF:ä luopumaan tästä kunnes korkeiden testosteroniarvojen merkittävästä hyödystä tuolla matkalla on enemmän näyttöä. Nähtäväksi jää, miten tämä käytännössä ratkaistaan esimerkiksi tämän vuoden ulkoratakauden osalta. Tulevaisuudessa on myös mahdollista, että tutkimusnäyttöä kertyy suuntaan tai toiseen, ja onkin epätodennäköistä että rajoitukset pysyisivät juuri tällaisina loputtomiin. Vain muutos on pysyvää, mutta tuore ratkaisu antaa suuntaa ainakin hetkeksi eteenpäin.