Tie ensi vuoden Münchenin EM-kisoihin on monilla urheilijoilla paljon ennakoitua ohdakkeisempi. Tänään julkaistut tulosrajat ovat kisahistorian kovimmat.
Euroopan yleisurheiluliitto on viimein julkaissut kauan odotetut tulosrajat ensi kesän
Münchenin EM-kisoihin 2022. Rajojen odotettiin ennustavan ennätyssuurta suomalaista EM-edustusta, mutta julkaistut rajat tarjosivatkin suuren yllätyksen.
Aiempiin EM-kisoihin verrattuna tulosrajat ovat nousseet merkittävästi. Esimerkiksi miesten keihäänheiton tulosraja on 84 metriä, kun se perustuissa Pariisin EM-kisoissa oli 80,50. Naisten 100 metrin aidoissa taas raja on noussut lukemista 13,30 aikaan 12,93.
Koventuneiden rajojen myötä tämän vuoden Tokion olympialaisista tuttu ranking-järjestelmä tulee käyttöön myös EM-kisojen karsintaan. Jos eri lajeihin ei saada tavoitemäärää urheilijoita, täydennetään paikkoja rankingin avulla. Rankingissa huomioidaan tulospisteiden lisäksi myös kilpailun taso sijoituspisteiden avulla.
Rankingjärjestelmä ja tiukkojen lajikiintiöiden mukaan tuominen vaikeuttaa selvästi kisoihin selviytymistä tietyissä lajeissa. Esimerkiksi Berliinin EM-kisoihin selviytyi mukaan 29 seitsenottelijaa, mutta Münchenissä heitä on mukana korkeintaan 24. Myös monissa kenttälajeissa karsinta kiristyy selvästi, kun urheilijoiden maksimäärä on 26.
Tulosrajat Münchenin EM-kisoihin
Münchenin EM-kisojen tulosrajat
Miehet | Laji | Naiset |
10,16 | 100 m | 11,24 |
20,43 | 200 m | 23,05 |
45,70 | 400 m | 51,70 |
1.45,90 | 800 m | 2.00,40 |
3.36,00 | 1 500 m | 4.06,00 |
13.24,00 | 5 000 m | 15.25,00 |
28.15,00 | 10 000 m | 32.20,00 |
8.30,00 | 3 000 m ej | 9.39,00 |
13,50 | 110/100 m aj | 12,93 |
49,50 | 400 m aj | 55,85 |
2.14.30 | Maraton | 2.32.00 |
1.22.10 | 20 km kävely | 1.32.15 |
2.35.30 | 35 km kävely | 2.55.00 |
230 | Korkeushyppy | 195 |
575 | Seiväshyppy | 460 |
810 | Pituushyppy | 679 |
16,95 | Kolmiloikka | 14,25 |
20,85 | Kuulantyöntö | 18,20 |
65,20 | Kiekonheitto | 60,50 |
77,00 | Moukarinheitto | 71,80 |
84,00 | Keihäänheitto | 62,50 |
8100 | 10-/7-ottelu | 6250 |