Ratakierroksen aituri Rai Benjamin juoksi erinomaisen 400 metrin kilpailun lauantaina.
Rai Benjamin on oivassa kevätkunnossa.
Benjamin kellotti Trojan Invitational -kilpailussa Yhdysvaltojen Marylandissa sileän 400 metriä aikaan 44,21, joka on maailmantilaston kakkosaika. Näin alkukaudesta vain
Wayde van Niekerk on juossut kovempaa, 44,17.
Benjaminin 400 metrin aika on hänen uusi ennätys. Lauantain kilpailussa hän oli aivan omassa luokassaan, sillä kakkoseksi juossut
Isaiah Jewett juoksi ajan 45,90. Kisa oli Benjaminille kauden toinen. Viikko sitten mies avasi kautensa 400 metrillä ajalla 44,94.
Yhdysvaltainen tunnetaan ensisijaisesti ratakierroksen aiturina. Benjaminin,
Karsten Warholmin ja
Alison dos Santosin kohtaamiset ovat kuuluneet viime vuosina yleisurheilukesän herkkupaloihin. Benjaminin 400 metrin sileän aika osoittaa miehen olevan kovassa iskussa ja myös Warholmin hallikausi oli hyvä, joten kesällä on lupa odottaa hienoja kohtaamisia.
Dos Santos
ei kilpaile tänä kesänä loukkaantumisen takia.
Benjamin on voittanut urallaan olympia- ja MM-kultaa 4 x 400 metrin viesteistä sekä samoista karkeloista 400 metrin aidoissa hopeaa. Ensi kesän
Budapestin MM-kisoissa mies pystyisi aikataulujen puolesta esiintymään myös molemmissa lajeissa.
Rai Benjamin (USA)
Syntynyt: 27.7.1997
Uusimmat tulokset
Pvm | Laji | Tulos | Sija | Kilpailu |
2023-09-16 | 400 m aidat | 46.39 | 1. | Prefontaine Classic, Wanda Diamond League Final, finaali |
2023-08-23 | 400 m aidat | 47.56 | 3. | 18th World Athletics Championships, finaali |
2023-08-21 | 400 m aidat | 47.24 | 1. | 18th World Athletics Championships, alkuerä |
2023-08-20 | 400 m aidat | 48.35 | 1. | 18th World Athletics Championships, alkuerä |
2023-07-09 | 400 m aidat | 46.62 | 1. | USATF Outdoor Championships, finaali |
2023-07-08 | 400 m aidat | 48.26 | 1. | USATF Outdoor Championships, alkuerä |
2023-07-07 | 400 m aidat | 49.05 | 1. | USATF Outdoor Championships, alkuerä |
2023-05-05 | 400 m aidat | 47.78 | 1. | Diamond League Meeting, finaali |
2023-04-15 | 400 m aidat | 47.74 | 1. | 63rd Annual Mt. SAC Relays, finaali |
2023-04-08 | 400 m | 44.21 | 1. | Trojan Invite, finaali |
Ennätykset ja kauden parhaat
Laji | PB | SB |
400H84 | 52.36 (2013) | |
300 m aidat | 37.61 (2014) | |
60 m (halli) | 6.72 (2017) | |
200 m (halli) | 20.34 (2018) | |
200 m | 19.99 (2018) | |
300 m (halli) | 32.35 (2020) | |
100 m | 10.03 (2020) | |
400 m (halli) | 45.39 (2021) | |
400 m aidat | 46.17 (2021) | 46.39 |
400 m | 44.21 (2023) | 44.21 |